sunnuntai 24. toukokuuta 2015

KELATEN JA LENTÄEN

Ho-hoo! Täällä sitä taas ollaan Mississaugassa. Kaikki mummut tallessa. Eilen illalla en enää jaksanut kirjottaa blogia, kun kello oli Suomen aikaa kolme ja melkein vuorokausi oltiin valvottu. Vieläkin ajatus tuntuu takkuavan, mutta jospa se tästä.

Kuuden jälkeen startattiin aurinkoisesta Pukkilasta lentokentälle. Tuomelan Lea ja Juha tulivat hakemaan meidän auton Espooseen, niin tällä kertaa Jarin ei tarvinnutkaan kuskata meitä.


Lähtöselvitys meni kivuttomasti, kun sen sai tehdä tiskillä. Pyysin kahdelle mummulle pyörätuolit ja samalla esitin toiveen, että saataisiin apua myös Reykjavikissä ja Torontossa. Lisäksi sain puhuttua ensimmäiselle lennolle  Kaijan vieressä olevan paikan vapaaksi, niin saatiin enemmän tilaa. Tuolit löytyivät ja niin me huristeltiin tax freen kautta lähtöportille. Melkein heti meitä tultiinkin hakemaan koneeseen. Saatiin rauhassa asettua paikoillemme ja sitten vasta päästettiin muut koneeseen.


Lento Islantiin meni tosi nopeasti. Eipä keretty kunnolla kentästä irti kun meirän äitee jo kyseli, että - "Tilattaisko vaikka kermaliköörit?!". Jos ei tuntis sitä, niin alkais kyllä jo epäillä meleko viinaanmeneväksi. Juotiin kuitenkin vaan kahvit. Henkilökunta oli ystävällistä ja meistä pidettiin hyvä huoli. Keflavikin kentällä, koneen ulkopuolella odotti kaksi pyörätuolia avustajineen. Saatiin me "terveet" pistää ihan tosissaan jalkaa toisen eteen, että pysyttiin mummujen perässä. Suihkattiin hissillä toiseen kerrokseen ja sieltä kaupan kautta lähtöportille. Hetki kerettiin jaloitella ja katsella ympärillemme, kun meitä jo haettiin taas koneeseen.


Tämä lento oli pidempi, niin yritettiin vähän nukkua. Äiti ei nukkunut. Kohta se taas kyseli, -"Saakohan täältä jäätelöä?". Sama mieliteko oli kuulemma ollu jo aiemmallakin lennolla. Ilmeisesti aika meinasi tulla pitkäksi, kun ei ollut puhekaveria. Jonkin ajan päästä kuului, -"Onkohan niillä siideriä?!". - Ei, ei ollut siideriäkään. Hili pelasi Mahjongia, minä katsoin leffaa, Päpi ja Kaija torkkuivat. Lopulta se keksi. -"Tilataanpa salaatit, niin aika menee hupasammasti, kun vähän syyvä töskää!" Niinpä me sitten tilattiin salaatit.

Torontoon saavuttiin aikataulussa ja keli oli kesäisen aurinkoinen.


Taas meitä odotti ensiksi pyörätuolit ja sitten jo golf-auto. Mummuilla vaan tukka hulmusi, kun niitä kiidätettiin pitkin lentokentän käytäviä. Jouduttiin kuitenkin vaihtamaan kerrosta, niin me jalkavat oltiin paljon aiemmin odottamassa passintarkastukseen. 


Tarkastuksesta selvittiin tällä kertaa aivan kivuttomasti. Avustaja auttoi meidät ensiksi laukkuhihnalle ja sitten vielä terminaalin autovuokraamoon asti. Eipä kyllä voinut palvelua moittia.

Vuokraamossa tuntui olevan jotain ongelmia. Ensimmäisenä sieltä poistui yksi asiakas ovet paukkuen ulos. Toinen asiakas väitteli auton hinnasta. Puheesta kuuli, ettei autoja tuntunut oikein löytyvän. Kun lopulta, ainakin puolen tunnin kuluttua meidän vuoro tuli, virkailija paukaisi heti, ettei autoja ole! Noh, tämä oli kuitenkin vitsi. Tai, ei oikeastaan. Olin vuokrannut meille seitsemän hengen minivanin. Sellaista ei tuntunut löytyvän. Lopulta nainen kysyi, kelpaisiko meille SUV. Sanoin, että meitä on viisi ja laukkuja paljon. Hän sanoi, että tähän autoon mahtuu! Tehtiin kaupat.
Kyllä muuten hampaita naurattikin, kun auton näin. Laukut sopi heittämällä ja mummuillekin on tilaa mielin määrin.

Virittelin navigaattorin ja hurautettiin tien päälle. Liikennettä ei ollut paljon ja oikealle tiellekin osuttiin heti. Hili, joka tuumasi viime kevään reissun tiimoilta, ettei istuisi edes kyydissä, kun ajetaan isoissa kaupungeissa, istui nyt hyvin hiljaa takapenkillä. Äitikin antoi tiukkoja ohjeita ja käski pitää kädet ratissa. Ihan niinku niitä ois hirvittänyt?! Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin ja osattiin perille.



Bruce oli tehnyt hodareita, kuten tilasin ja Aino keittänyt maissia. Lailakin tuli meitä moikkaamaan. Syötiin hyvin, juotiin kunnon kahvit ja rynnättiin uimaan. Ulkona oli varjossa +18C ja auringossa pitkästi yli 20 astetta. Uima-altaan vesi oli +32. Altaasta bongailtiin haukkoja ja lentokoneita. Kuunneltiin musiikkia ja nautittiin. Uitiin itsemme ihan rusinoiksi. 


Väsy alkoi jo painamaan, mutta piti yrittää pysytellä ylhäällä. Lähdin käyttämään Kaijaa rannassa ja Hili ja Päpi lähtivät mukaan. Toronton skyline oli pysynyt ennallaan. Ontariojärvellä oli paljon lapsiperheitä keinumassa ja kahlailemassa rannalla. Otettiin kuvia, nautittiin ilta-auringosta ja sitten ajeltiin vielä hetki naapurostossa. Näytettiin vähän siskolle millaisia taloja täällä on.



Kyllähän se uni maistui, kun paikallista aikaa kahdeksan jälkeen menin nukkumaan. Aamulla puoli viideltä nousin ylös ja viimeisimmätkin meistä kuuteen mennessä. Nyt on juotu jo monet kahvit, syöty Brucen aamupuuro ja lähdetään ulos. Tämä päivä vietetään pihalla uiden ja aurinkoa ottaen. Jospa saataisiin näihin meidän jättikatkaravunvärisiin raajoihin mukavampi väri.

8 kommenttia:

  1. Ihana mummu! :'D Rupes ihtelläki tekehän mieli kermalikkööriä.. Ja jäätelöä, ja ja..

    VastaaPoista
  2. Mummu kyllä handlaa nää hommat :D me on täällä päivitelty tuulen tuhoja, mutta iltaskypet pelasti! Käytiinpä koluamassa muutama korvasieniki, kunnes honasin että kaikki niitä kokkaavat onki siellä reissussa! Noh, josko mää ite uskaltaisin kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Lievän hörähdyksen aiheutti tuo Jutan oivallus. :D Ja mummu on niiin tyytyväinen ku nuoret tajuaa sen tuskan. :'D

    VastaaPoista
  4. Kyllä nyt kannatas panna käet ristiin ja laulaa, minä vaivainen oon mato matkamies maan.
    REKE

    VastaaPoista
  5. Heippa sinne Kanadaan! Me kotiuduttiin yhden yön reissulta Kauhajoelta tuossa pari tuntia sitten ja pääsin nyt vasta lukemaan blogia, minä kun en niitä älyvekottimia omista edelleenkään ;) Mutta mielessä olitte sielläkin, olitte yksi viikonlopun yhteinen puheenaihe, te hurjat, mutta niin rohkeat maailmanmatkaajat :D terkkuja! -Heli-

    VastaaPoista
  6. Höh, täällä vihdoin ja viimein linjoilla mutta tekniikka meinaa pettää.. Vai lieneekö käyttäjässä vika? ;) Kirjoittelin äsken kommenttia mutta eipä näy.. Täällä viime päivät ollut härdelliä Idan synttäreiden takia. Viime yönä ykstoista yövierasta ja tänään lisäksi 14 muuta juhlijaa :) Ida kiittää mummuja lahjoista <3 Naattikaahan te lämmöstä ja auringosta ja kertokaa Ainolle ja Brucelle terveisiä! -Henna-

    VastaaPoista
  7. prkl tän tapletin kanssa. toista kertaa jo yritän kommentoija. ja mun tuurilla sit se ekakin jostain ilmestyy tuplana. mutt otinpa päpin vinkistä mummun ja kirjotan jotain minäkin. parempi keli siel ainaki tuntuu olevan ku tääl. vettä on ruikkin pitkin viikkoa ihan akkainviikon malliin. pitäkää lippu korkeella ja moraali matalalla, eiku päinvastoin tai jotain.... anyway tsemppiä reissuun ja ajelkaa turvallisesti. jouni. ja kolmatta en kyl enä kirjota!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa ku seuraat meijän reissua ja kommentoitki ;-) ei haittaa vaikka tulee tuplana,joten jatka vain samaan malliin :-) t.Päpi

    VastaaPoista