keskiviikko 27. toukokuuta 2015

AJOLÄHTÖ!

Aamu siis alkoi kahden mummun osalta okkentamalla. Äitillä se jäi ilmeisesti yhteen kertaan, mutta Päpi ryllitti koko päivän. Me muut taas uitiin. Uitiin ja nautittiin helteestä. Rötköteltiin aurinkotuoleissa ja ihmeteltiin lintuja ja oravia. Kaikki eläimet tulevat ihan viereen, vaikka puhutaan ihan normaalisti. Jäniskevennyskin nähtiin pariinkin eri otteeseen.


Lounaan jälkeen lähdettiin Kaijan kans koeponnistamaan Dixie Outlett Mall. Ihan vaan pari myymälää pikaisesti käytiin läpi ja tehtiin hyviä ostoksia. Ostettiin äitiliinille pari paitaa ja käsilaukku. Itsellekki tarttui mukaan muutama rytky. Voipi olla, että siellä käytättää vielä uudelleen ennen kotiin lähtöä. Toiset mummut meni kukkaostoksille Ainon kanssa ja kävivät laittamassa haudat kuntoon. Takaisin tultuamme - yllätys, yllätys - syöksyttiin suoraan uimaan.

Illalla lähdettiin katsomaan Jackin baseball-ottelua. Päpi jäi vielä nukkumaan ja keräilemään voimia ja Bruce lähti kokoukseen. Peli olikin mukavaa katsottavaa. Yhdeksänvuotiaat pojat olivat uskomattoman taitavia. Yritin ottaa muutamia kuviakin, mutta katsomoa suojaava verkko lähestulkoon esti sen. Pelihän oli Mississauga Majorsien juoksujuhlaa. Monta kertaa pesät olivat täynnä ja ajolähtö päällä. Huudettiin varmasti enemmän kuin eilisessä Blue Jays ottelussa.


Yllättäin minulla soi puhelin. Ensimmäistä kertaa täällä ollessa. Päpihän sieltä yritti soittaa, mutta ei  kuulunut mitään. Ihmeteltiin, että mitähän se on vailla ja soittelin sille takaisin...
Puhelimeen vastasi jotenkin stressaantuneen kuuloinen naisääni. Potilas oli herännyt ja lähtenyt hakemaan alakerrasta kylmää vettä. Portaiden puolessa välissä oli rämähtänyt! Onneksi Päpillä oli oksennustauti, eikä pyrstöyskä. Ois muuten saattanut tulla rumaa jälkeä. Kaikki sireenit olivat alkaneet ulvomaan. Tämä mummu oli laukaissut murtohälyttimet! Enpä tiedä mitä Ainon päässä oli liikkunut, kun se oli lähtiessä laittanut hälyt taloon päälle vaikka tiesi, että Päpi jäi sinne nukkumaan. Käsittääkseni kuvitteli liiketunnistimien olevan poissa käytöstä. Sireenien ulvoessa puhelin oli soinut ja vartioliikkeestä oli soitettu. Päpi oli yrittänyt kertoa olevansa vieras ja että laukaisi hälytykset vahingossa. Vastapelurin äänestä ei vain ollut saanut mitään selvää, kun pillit huusi korvan juuressa.

Minä menin katsomoon kertomaan Ainolle tapauksesta. Aino yritti tavoittaa Brucea, mutta heikoin tuloksin. Eipä siinä muu auttanut, kun lastautua voortiin ja ajaa takaisin talolle. Heti kun käännyttiin Porcupine Avelle, nähtiin poliisiauto talon kohdalla. Jännällä mentiin kahtomaan joko ne on lyöny mummun rautoihin. Potilas riepu seisoi ovella yöpaidassaan ja puisteli päätä. Sireenit ulvoi edelleen. Löytyihän se poliisikin sitten lopulta takapihalta. Aino selvitti tilanteen ja poliisi pääsi lähtemään.



Tämän episodin jälkeen Päpikin koki ihmeparantumisen ja lastautui meidän kanssa autoon. Ei kuulemma huvittanut jäädä yksin kotiin. Lähdettiin koko porukalla Lailalle kylään. Loppuilta menikin hauskasti syöden todella herkullisia suklaakeksejä, jäätelöä, mansikoita...

Nyt kello paukuttaa jo puolta yötä ja kuudelta soi herätys. Aamulla pakataan romut voortiin ja käännetään keula kohti pohjoista. Seuraava määränpää on Sudbury. Suapa nähä, mitä mukavaa sitä huomenna sattuu ja tapahtuu. Kannattaa pysyä kuulolla!

13 kommenttia:

  1. Voi kauhia! :o Ei käy äitiä katteeks.. Toivottavasti huominen on pikkasen seesteisempi päivä.
    Turvallisia kilometrejä! :)

    VastaaPoista
  2. Jestas! Taisi järkytys olla tehokkain lääke yökkitautiin. Toivottavasti Päpin olo on jo korjaantunut, ettei autokyyti aiheuta uusia häiriöitä. Nauttikaahan reissusta, kaikkine kommelluksineen. Nautinnollista matkaa!

    VastaaPoista
  3. On nää kommenttien lähettelyt hauskoja: joskus lähetys takkuaa ja saa yrittää monta kertaa, nyt sitten karkasi ilman lupaa ja lähettäjää. Siis edellisen toivotteli Marjaana

    VastaaPoista
  4. :'D anteeks, ei sais nauraa :D päpi raukka!

    VastaaPoista
  5. No huh huh. Ajatella jos se miliisi olis kerenny jo viiä Päpit selliin ennen ku kerkesitte mennä hätiin... :D No onneks ei niin käyny. Pikkusen on voinu paniikkia pukata, ku poliisi on pöräyttäny pirssillä pihaan... No loppu hyvin ja toivottavasti kaikki hyvin :D Olisin kyllä itekki ihmeparantumisen tuossa tilanteessa kokenu.
    Mukavaa ja turvallista matkaa kaikille
    T:Mammu

    VastaaPoista
  6. Lähtekkää hyvät mummut ja muut jo tienpäälle ettei tapahu mittää suurempaa.
    hyvää ja turvallista matkaa. Ter. Reke

    VastaaPoista
  7. Eläimetki tuli viereen vaikka puhuttiin normaalilla äänellä😃Ne ei ehkä tunne teitä vielä😃Yrittäkää olla oksentamatta,ja sillai olette ettei poliiseista tule liian tuttuja😊

    VastaaPoista
  8. No, onpa siellä ollu Päpillä "seikkailu". Mukava on kuulumisista lukea täällä koto Suomessa. Pikaista paranemista potilaille! Ja oikein mukavaa ja turvallista reissun jatkoa koko porukalle! T. Merja.... Päpin työkaveri Pyhäjärveltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnossa ollaan jo ja eka hotelli just "valloitettu" Sudburyssa. Vähän lepoa ja sitten kattelemaan kylää livenä. Hyvillä mielin jatketaan huomenna matkaa, joten pysyhän mukana. t.Päpi

      Poista
  9. siellähän on oikein lännen meininki terv kaija

    VastaaPoista
  10. Minä en ole jokseenkin yllättynyt,en edes poliisista mutta pirun hauskaa kyllä on näitä teitin touhuja lukea :D

    VastaaPoista
  11. Ai että piti nauraa tuolle Päpin jutulle vaikka en kyllä olis halunnut olla samassa yökkärissä 😄 Kyllä teille sattuu ja tapahtuu! Olkaahan varovaisia siellä liikenteessä.. -Henna-

    VastaaPoista
  12. No jo teillä sattuu ja tapahtuu! Jos olis ollu aprillipäivä, oisin kyllä vähä miettinyt tämän tarinan paikkansapitävyyttä :)
    - Tuulikki -

    VastaaPoista