perjantai 29. toukokuuta 2015

BLOGIKIRJOITUS JOKA EI TARVITSE NIMEÄ

Arvatkaapa kauanko kestää ajaa kesäkelillä ja hyvällä autolla Sudburysta Sault Ste Marieen? Matkaa hotellilta hotelliin oli 312 kilometriä. Näpäkkä pikku siivu!


Yhdeksältä aamulla istuttiin autossa. Kaija vielä skypetti parkkipaikalta Nean ja Juuson kans. Heti sen jälkeen lähdettiin liikkeelle.

Tällainen klinikka oli Sudburyssa. Siitä päättelin, että ei minunkaan tarvitse väkisellä keksiä blogin otsikkoa.

Alkumatkasta Sudburyssa oli vain kaivoksia, kuten Nikkeli Cityssä voi kuvitellakin olevan. Maisemat tien molemmin puolin oli kallioita, rämettä, kallioita ja lutakoita. Beaver Laken kieppeillä käännyttiin Salo roadille. Tien varressa olikin heti pieni hautausmaa. Tokihan se piti lähteä tarkistamaan. Sinne olikin haudattu pääsääntöisesti suomalaisia. Monia tuttuja sukunimiä ja mahottomasti pieniä mäkäräisiä (ei sukunimi)! Könyttiin takaisin autoon ja matka jatkui.


Muutama muukin pistotie käytiin ajamassa ihan vaan huvikseen, kun oli suomalaisia tiennimiä. Sitten huomasin ison kyltin, jossa mainittiin jotain suomesta. Pyöräytettiin voorti takaisin ja kurvattiin rakennuksen pihaan. Kyseessä oli Beaver Laken Suomi Club. Pällisteltiin pihalla ja kuikisteltiin sisälle. Lopuksi jätettiin ovelle vielä terveiset Suomesta.


Seuraavaksi poikettiin Hwy17 tieltä taas Espanolaan. Se on pieni paikkakunta jolla näyttää olevan iso hienopaperitehdas. Siellä ryykättiin kauppaan ja tehtiin vähän hankintoja. Kun sieltä jatkettiin matkaa, lähestyttiin amishialueita. Pulukkinen on oottanut koko matkan, että milloin se näkee amisheja. Ei pysty käsittään mikä mieltymys sillä niihin on...?!
Eipä keretty pitkästi ajaakaan, kun ensiksi näkyi varoitusmerkit, sitten hevosensontaa ja sitten jo kauramoottori. Nopeasti näppäsin taas kaukaa kuvan. Myöhemmin matkan aikana käännyin vielä yhdelle sivutielle, jossa nähtiin muutamia niiden taloja ja viljelyksiä. Sieltä ne pihoiltaan iloisesti huiskuttelivat meille, kun ajettiin ohi.


Matka jatkui ja välillä aina pysähdyttiin. Milloin kahville, jäätelölle, matkamuistomyymälään tai muuten vain jaloittelemaan. Nähtiin monia mukavia vesistöjä. Välillä ihailtiin vauhdissa Huroninkin ulappaa. Tai North Channelhan se oikeasti on. Melkein voisi sanoa omaksi järveksi, vaikka virallisesti Huronjärven lahti.


Loppumatkasta näin viimeinkin todistettavasti ne kalkkunat! Siellä ne valtatien varrella ruokailivat pyrstöt levällään. Liekkö oisin tajunnutkaan, jos olisivat olleet pyrstöt kiinni. Edellisellä reissullahan nähtiin ehkä yksi elävä kalkkuna ja muutama auton alle jäänyt. Nyt tätä ei tarvi enää arpoa...


Samalla pellolla ruokaili myös paikalliset kurjet. Olivat ruskeita, meidän harmaista poiketen.

Vähän ennen Sault Ste Marieta käännyttiin Echo Bayn keskustaan, kun piti tankata auto. Paikallisella Pit Stopilla oli onneks tankkauspalvelu. Enpä tiijä oisinko jaksanut niin kauan seistä ja lorottaa bensaa tankkiin, että voortin tankki ois tullut täyteen. Melekonen tankkeri meillä on alla!

Kirjauduttiin hotelliin ja meillä on taas tosi mukava huone. Tilaa on reilusti temmeltää ja levitellä laukkuja. Täytynee sanoa, että on kyllä matkanjohtaja tehnyt loistavia valintoja! ;)
Nyt kello on jo Suomessa puoli seitsemän ja täälläkin puoli kaksitoista. Mummut on kuorsannut ainakin kaks tuntia.

Aamulla pyritään lähtemään jo kahdeksan maissa liikkeelle. Iltapäiväksi on luvannut vesikuuroja ja meillä on matkanvarrella niin mukavia maisemia, että olisi toivottavaa nähdä ne. Peukut ja jarpaat pystyyn, että sateet kiertää meidät. Huominen siivu onkin reissun pisin, mutta ehkäpä kaunein. Illalla meillä on tarkoitus käydä vähän mehtäajelulla, ellei kovasti sada. Joten ellei meistä kuulu mitään, niin ehkä on nähty viimeinkin niitä karhuja tai sitten tämä ei oo jaksanut enää runoilla blogiin ja Thunder Bayssa tavataan.

Nyt laitan koneen kiinni, juon punkkulasin tyhjäksi ja istuskelen hetken katsellen Amerikkaan. Meidän sviitissä on ikkunaerkkeri, josta näkymä sillalle, joka johtaa USA:n puolelle. Amerikassa taitavat vielä valvoa, ku valot näkyy. ;)

Ai niin! Yheksän tuntia! Sen siinä Sudbury - Soo välillä sai kulumaan.

8 kommenttia:

  1. Huomenta! ai että on rumia kalkkunoita :p
    Täällä päivä näyttää alkavan jälleen aurinkoisena, lapsella kirkkopäivä, että vimosia viiään :) pitäs alkaa niitä juhlakamppeita käymään läpi..
    Ette te kyllä hosu etappien välillä, noin niinku ajasta päätellen. Mutta sehän onkin idea, olla LOMALLA!
    Onko sulla sitä karttakuvaa missä näkyy teijän reitti? Osais vähän tämmönen maantiedotonki aatella missä saattasitte olla ;)
    Terkkuja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luet ilmeisesti puhelimella tai tabletilla?! Klikkaa sivun lopusta "Näytä internetversio", niin oikean reunan palkki tulee näkyviin. Siellä on ensimmäisenä kuva, jota klikkaamalla avautuu reittikartta. Voi toki olla, ettei kartta näy puhelimella ihan oikein. Käy kahtomassa oikealla koneella. Palkissa on muutakin tietoa, esim. missä ollaan milloinkin, linkit hotelleihin, maailmankello jne.

      Poista
    2. Aa. Niinpä oliki. Viimeks luinkin koneella, siks sitä laipailinki :)

      Poista
  2. Hip hei!
    Joko te ootte siellä papan jalan jäljillä, ku en muista missä kaapunkissa se oli asustellu? Osuvasti oli Salo road... Minäkin voisin kyttäillä niitä amisheja, niissä on jotain kummallisen kiinnostavaa O_O Olispa ollu hieno juttu, ku sieltä Suomi club:lla olis sattunu oleen joku paikalla. Olipa ihana kuva Hilistä ja Päpistä :) Mitäs tuosta vaikka aikaa kuluu, pääasia että mummut ja yks sinkku ovat tyytyväisiä :) ja LoMaLlAhAn sitä ootte. Jäähäänpä ootteleen kuvia seuraavalta etapilta, ku sanoit sen olevan hienoin. Terkkuja

    VastaaPoista
  3. Ja Mammu raapusteli edellisen raapustuksen :)

    VastaaPoista
  4. Kauhian pitkä etappi, ku ette vieläkään oo joutanu päivittään blogia :) Täällä lapsukaiset pääsi lomalle lompsis ja aurinko paistaa möllöttää. Saa nähellä kuinka kauan, on sadettakin lupaillu. Nooooh nyt nautitaan paisteesta ja n.20C: n lämmöstä.
    T:Mammu

    VastaaPoista
  5. Täälläkin kuulumisia kaipaillaan 😊 Skypekin päivystää.. Annikaa ja Aapoa on tänään juhlittu aurinkoisessa säässä. Paula lähetti terveisiä että Varisperälläkin blogia seuraillaan mutta kommentointi ei jostain syystä onnistu! Minä oon täällä ihan ihmeissäni kun Aino, Juho ja Liisa leikittää lapsia 😃 Taidan hakea virkkausprojektin auton perästä! -Henna-

    VastaaPoista