LET'S GO BLUE JAYS!

Minä ja kolme mummua vietettiin Torontopäivä. Yksi mummu jätettiin Ainon iloksi Mississaugaan. Tämän mummun liikkeistä minulla ei ole tarkempaa tietoa, joten paneudutaan tarkastelemaan Toronton tapahtumia.

Aamu-uintien ja syönnin jälkeen hurautettiin voortilla Port Creditiin. Parkkipaikka löytyi kohtuu kivuttomasti. Ostettiin menopaluuliput ja noustiin laiturille. Kerettiin ehkä minuutti odottaa, kun juna jo tuli.
Torontossa oli pilvistä, mutta kuitenkin lämmin. Käveleskeltiin hiljalleen kohti CN-Toweria ja matkalla poikettiin muutamaan kauppaan. Välillä istuttiin juomaan smoothiet, että invalidi saa lepuuttaa jalkaansa. Tornilla ei ollut onneksi paljon väkeä, eli sisään ei tarvinnut jonottaa. Hinnat vaan olivat viidessä vuodessa nousseet niin, että enpä meinannut uskoa korviani. Sisäänpääsy huipulle asti kustansi veroineen lähes 50CAD!

Ihailtiin aikamme maisemia ja näpsittiin kuvia. Pulukkinen istui välillä lattialla ja piti jalkaa ylhäällä. Yritettiin nauttia koko rahan edestä. Reunalle ei kuitenkaan menty kävelemään, vaikka olis varmaankin kiva kokemus. Hintaa ei uskalla edes ajatella...

Pitihän meidän komentaa Kaija kuitenkin lasilattialle, kun sitä vähän hirvittää nuo korkeat paikat. Ihan hyvin se handlas homman. Hili oli kuitenkin päättäväinen, eikä lasille astunut.

Tornista hipsittiin myymälän kautta ulos. Mukaan tarttui vain yksi t-paita. Ulkona pähkäiltiin, että pitäisikö käydä puraisemassa jotain pientä ennen peliä. Lopulta päädyttiin Baton Rougeen, ravintolaan joka sijaitsee ihan tornin juurella. Tilasin Hilille ja Päpille Club Sandwichit ja meille Kaijan kans burgerit. Oishan se tietenkin pitänyt arvata, että sieltä tulee sellainen annos millä pikkunälkä lähtee.

Kyllä siinä meijän pyhäkouluopettajakin siunaili, kun mietti mistä reunasta ja miten alkaa annostaan purkamaan. Loppusiltaan ihan hyvin me urakasta suoriuduttiin. Ehkä vain 1/4 jäi syömättä. Mahat pömpöllään siirryttiin Rogers Centreä kohti.

Turvatarkastuksessa näkivät Kaijan kepin ja tarjosivat heti hissiä käyttöön. Hissityttö vei meidät korkeimmalle tasanteelle ja siitä olikin helppo rasti siirtyä katsomoon. Viidennellä tasanteella on katsomo jo melko jyrkkä. Eipä siinä keppimummukaan paljon taakseen vilkuillut, kun paikalleen könysi. Väkeä pelissä oli tosi vähän. Katsomo melkein tyhjä. Siksipä tunnelmaa ei tahtonut löytyä, vaikka kattokin oli auki ja keli ihan hyvä. Blue Jays on rypenyt piiiiiiitkässä tappioputkessa ja vasta meidän maahantulo siivitti linnut voittoon.

Ottelun edetessä paikalle alkoi valua lisää väkeä. Ilta tummui ja tunnelma kohosi. Kotijoukkueen juoksutkin tietenkin edesauttoivat tilannetta. Meidän mummuilla meinasi vain olla vähän kylmä, koska katsomoon tuuleskeli. Minä tarkenin ilman takkiakin. Ja niinhän siinä sitten kävi, että me voitettiin! Chicago White Sox jäi ihan nollille.

Voiton myötä keppimummukin koki ihmeparantumisen ja viritteli kaupungilla voitontanssin!

Keli tuntui mukavan lämpöiseltä, kun käpsyteltiin kohti Union Stationia. Olihan siellä down townilla vähän enemmän elämää, kuin Hapitsulla maanantai-iltaisin. Union Stationilla suunnattiin oikealle laiturille, kun taas yksi henkilökuntaan kuuluva mies huomasi keppimummun. Ohjasi meidät hissiin, jolla pääsi suoraan "invalaiturille". On ne täällä niin ystävällisiä ja huomaavaisia.

Aino ja Bruce vielä valvoivat, kun tultiin "kotiin". Juotiin iltakahvit ja painuttiin nukkumaan. Ei jaksanut edes haaveilla blogin kirjoittamisesta. Nyt täällä on kello kohta kymmenen aamupäivällä ja kuuma hellepäivä. Hili ja Kaija lilluu altaassa ja sinne suuntaan minäkin. Mummu no.1 alkoi oksentamaan aamulla ja Päpi varmaankin myötätunnosta heti perään. Tultiin siihen tulokseen, että Mats tartutti taudin skypen välityksellä. Äkkiseltään vaikuttaisi ärhäkältä ja nopeasti ohimenevältä taudilta, tai niin minä ainakin toivon. Huomenna nimittäin alkaa meidän reissu ihan oikeasti, kun suunnataan kohti Sudburya. Lohdutinkin sairaita, että onneksi on iso auto. Laitetaan terveet takapenkille ja sairaat välipenkille, josta on nopea singauttaa okkentamaan. Katotaan sitten huomenna millä penkkirivillä minä ite oon...

LOMAPÄIVÄ

Tänään on todellakin ollut lomapäivä. Ollaan oltu koko päivä ja vielä iltakin ulkona ja altaalla. Hellelukemat paukkuivat rikki jo aamupäivällä. Ja jos se teitä yhtään lohduttaa, niin nahka on palanut. Eikä ainoastaan minulta, vaan kaikilta muiltakin, paitsi äitiltä. Sehän näpötti kuumimman ajan varjossa ja vahti meitä. Yritti kyllä komentaa pois auringosta, mutta ei se tehonnut.

Iltapäivällä noustiin hetkeksi pois altaasta ja lähdettiin käymään Clarksonissa. Otettiin mummukin rattaille, että näkee maisemia. Meillä oli muutama ihan oikea hankinta ja sitten tietenkin se tärkein... - SIIDERIÄ! :)

Hilikin teki ensimmäiset omat ostokset LCBO:n kassalla ja ihan ite! Seuraavaksi suunnattiin kauppaan ostamaan pyykinpesuainetta ja aurinkorasvaa. Tarttuihan sieltä tietenkin mukaan jotain hyvääkin. Käytiin vielä nopeasti Quiznosilla puraisemassa pienet ciabattat ja suunnattiin takaisin altaaseen. Nyt olikin meidän vuoro pitää silmällä mummua, kun se vahti koko päivän meitä.

Altaassa piti taas nauraa, ettei siitä meinannut loppua tulla. Hili ja Päpi nimittäin huomasivat, ettei Hili osaa uida "uimapötkön" kanssa eteenpäin. Vaikka kuinka yritti potkia, niin ensin pysyi paikallaan ja kohta alkoi mennä taaksepäin. Yritettiin vaikka mitä, mutta lopputulos oli aina sama!

Illalliseksi Bruce grillasi kanaa ja Aino valmisti uuniperunoita lisukkeineen. Olihan se taas hyvää! Eiköhän nyt jaksa nukkua täyden yön. Huomenna onkin Toronto-päivä. Ajateltiin päräyttää voortilla Port Creditiin ja hypätä siitä GO-junaan. Käydään tuolle ensikertalaiselle näyttämässä maisemia CN-Towerista ja illalla on vielä baseball-ottelu. Päätettiin kannustaa Blue Jaysit voittoon. Sitä ei nimittäin olekaan tapahtunut ihan viime aikoina...

KELATEN JA LENTÄEN

Ho-hoo! Täällä sitä taas ollaan Mississaugassa. Kaikki mummut tallessa. Eilen illalla en enää jaksanut kirjottaa blogia, kun kello oli Suomen aikaa kolme ja melkein vuorokausi oltiin valvottu. Vieläkin ajatus tuntuu takkuavan, mutta jospa se tästä.

Kuuden jälkeen startattiin aurinkoisesta Pukkilasta lentokentälle. Tuomelan Lea ja Juha tulivat hakemaan meidän auton Espooseen, niin tällä kertaa Jarin ei tarvinnutkaan kuskata meitä.

Lähtöselvitys meni kivuttomasti, kun sen sai tehdä tiskillä. Pyysin kahdelle mummulle pyörätuolit ja samalla esitin toiveen, että saataisiin apua myös Reykjavikissä ja Torontossa. Lisäksi sain puhuttua ensimmäiselle lennolle  Kaijan vieressä olevan paikan vapaaksi, niin saatiin enemmän tilaa. Tuolit löytyivät ja niin me huristeltiin tax freen kautta lähtöportille. Melkein heti meitä tultiinkin hakemaan koneeseen. Saatiin rauhassa asettua paikoillemme ja sitten vasta päästettiin muut koneeseen.

Lento Islantiin meni tosi nopeasti. Eipä keretty kunnolla kentästä irti kun meirän äitee jo kyseli, että - "Tilattaisko vaikka kermaliköörit?!". Jos ei tuntis sitä, niin alkais kyllä jo epäillä meleko viinaanmeneväksi. Juotiin kuitenkin vaan kahvit. Henkilökunta oli ystävällistä ja meistä pidettiin hyvä huoli. Keflavikin kentällä, koneen ulkopuolella odotti kaksi pyörätuolia avustajineen. Saatiin me "terveet" pistää ihan tosissaan jalkaa toisen eteen, että pysyttiin mummujen perässä. Suihkattiin hissillä toiseen kerrokseen ja sieltä kaupan kautta lähtöportille. Hetki kerettiin jaloitella ja katsella ympärillemme, kun meitä jo haettiin taas koneeseen.

Tämä lento oli pidempi, niin yritettiin vähän nukkua. Äiti ei nukkunut. Kohta se taas kyseli, -"Saakohan täältä jäätelöä?". Sama mieliteko oli kuulemma ollu jo aiemmallakin lennolla. Ilmeisesti aika meinasi tulla pitkäksi, kun ei ollut puhekaveria. Jonkin ajan päästä kuului, -"Onkohan niillä siideriä?!". - Ei, ei ollut siideriäkään. Hili pelasi Mahjongia, minä katsoin leffaa, Päpi ja Kaija torkkuivat. Lopulta se keksi. -"Tilataanpa salaatit, niin aika menee hupasammasti, kun vähän syyvä töskää!" Niinpä me sitten tilattiin salaatit.

Torontoon saavuttiin aikataulussa ja keli oli kesäisen aurinkoinen.

Taas meitä odotti ensiksi pyörätuolit ja sitten jo golf-auto. Mummuilla vaan tukka hulmusi, kun niitä kiidätettiin pitkin lentokentän käytäviä. Jouduttiin kuitenkin vaihtamaan kerrosta, niin me jalkavat oltiin paljon aiemmin odottamassa passintarkastukseen. 

Tarkastuksesta selvittiin tällä kertaa aivan kivuttomasti. Avustaja auttoi meidät ensiksi laukkuhihnalle ja sitten vielä terminaalin autovuokraamoon asti. Eipä kyllä voinut palvelua moittia.

Vuokraamossa tuntui olevan jotain ongelmia. Ensimmäisenä sieltä poistui yksi asiakas ovet paukkuen ulos. Toinen asiakas väitteli auton hinnasta. Puheesta kuuli, ettei autoja tuntunut oikein löytyvän. Kun lopulta, ainakin puolen tunnin kuluttua meidän vuoro tuli, virkailija paukaisi heti, ettei autoja ole! Noh, tämä oli kuitenkin vitsi. Tai, ei oikeastaan. Olin vuokrannut meille seitsemän hengen minivanin. Sellaista ei tuntunut löytyvän. Lopulta nainen kysyi, kelpaisiko meille SUV. Sanoin, että meitä on viisi ja laukkuja paljon. Hän sanoi, että tähän autoon mahtuu! Tehtiin kaupat.

Kyllä muuten hampaita naurattikin, kun auton näin. Laukut sopi heittämällä ja mummuillekin on tilaa mielin määrin.

Virittelin navigaattorin ja hurautettiin tien päälle. Liikennettä ei ollut paljon ja oikealle tiellekin osuttiin heti. Hili, joka tuumasi viime kevään reissun tiimoilta, ettei istuisi edes kyydissä, kun ajetaan isoissa kaupungeissa, istui nyt hyvin hiljaa takapenkillä. Äitikin antoi tiukkoja ohjeita ja käski pitää kädet ratissa. Ihan niinku niitä ois hirvittänyt?! Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin ja osattiin perille.

Bruce oli tehnyt hodareita, kuten tilasin ja Aino keittänyt maissia. Lailakin tuli meitä moikkaamaan. Syötiin hyvin, juotiin kunnon kahvit ja rynnättiin uimaan. Ulkona oli varjossa +18C ja auringossa pitkästi yli 20 astetta. Uima-altaan vesi oli +32. Altaasta bongailtiin haukkoja ja lentokoneita. Kuunneltiin musiikkia ja nautittiin. Uitiin itsemme ihan rusinoiksi. 

Väsy alkoi jo painamaan, mutta piti yrittää pysytellä ylhäällä. Lähdin käyttämään Kaijaa rannassa ja Hili ja Päpi lähtivät mukaan. Toronton skyline oli pysynyt ennallaan. Ontariojärvellä oli paljon lapsiperheitä keinumassa ja kahlailemassa rannalla. Otettiin kuvia, nautittiin ilta-auringosta ja sitten ajeltiin vielä hetki naapurostossa. Näytettiin vähän siskolle millaisia taloja täällä on.

Kyllähän se uni maistui, kun paikallista aikaa kahdeksan jälkeen menin nukkumaan. Aamulla puoli viideltä nousin ylös ja viimeisimmätkin meistä kuuteen mennessä. Nyt on juotu jo monet kahvit, syöty Brucen aamupuuro ja lähdetään ulos. Tämä päivä vietetään pihalla uiden ja aurinkoa ottaen. Jospa saataisiin näihin meidän jättikatkaravunvärisiin raajoihin mukavampi väri.

NYT NIITÄ TULI! - MUMMUJA!

Korsu on niin täynnä akkoja ja laukkuja, että ei tiijä mihin astuis tai istuis. Ilta oli hyvin rauhallinen, mutta ennen yhdeksää nämä sitten tuli. 46 neliöinen asunto oli äkkiä täynnä. Viisi minuttia myöhemmin tuli sisälle Kaija. Katoin hetken aikaa tyhmänä ja sitten tajusin, - "Ai, sinäkin tulit!" Ihan rehellisesti sanottuna en osannut edes kaivata, että yksi puuttui joukosta. Hyvät lähtökohdat reissuun!

Matkanteko oli sujunut hyvin. Äiti oli jo Hilin apteekissa käydessä haaveillut Halpa-Hallista siiderin hakuun, mutta olivat saaneet jarruteltua, ettei sieltä saa. Pihtiputaalla olivat kurvanneet kauppaan. Taukojakin olivat pitäneet pitkin matkaa, kun kerta lomalla ovat.

Syötiin ja sitten tehtiin laukkujen tarkastus ja pakkaus, Äitin tavarat syynättiin ekaksi. Ensimmäiseksi se löi kätensä käsilaukkuun ja hihkaisi innoissaan, - "Mulla on täällä sakset! Jos satutaan tarvihtemaan". Noh, ei tarvita. Ei ainakaan käsimatkatavaroissa.

Iltakahvien ja vedet silmissä nauramisen jälkeen kaks ensimmäistä on jo kellahtanut sänkyyn. Hili viimeistelee vielä käsityötään ja Päpi höpöttää muuten vaan. Kunhan saan tämän kirjoitettua, niin minäkin luovutan. Kello soi aamulla viideltä ja lento lähtee puoli yhdeksältä.

Seuraavaa päivitystä pukkaa Kanadasta. Ellei sitten jo alkumatkasta satu jotain kertomisen arvoista. Meillä nimittäin pitäisi olla lentokoneessa wifi, joten teoriassa sieltäkin voi päivittää. Kunhan päästään Mississaugaan, niin ollaankin sitten varmaan monta kokemusta rikkaampia. Yritän pitää tämän karjan kasassa ja osata taas kentältä Ainolle ja Brucelle. Matkan varrella on kuitenkin ennen sitä monta mutkaa. Islannissa täytynee ainakin ottaa luku.

LOPPURUTISTUS!

Kiirettä pittää! Lähtöön aikaa neljä päivää ja yksitoista tuntia. Viimeiset viikot on taas mennyt sahatessa suomea ylös ja alas. Tälle viikolle kuitenkin siunaantui vain kolme reissupäivää. Torstai-iltana tulen kotiin ja teen mitä tehtävissä on. Perjantaina tuleekin sitten jo mummut maisemiin.

Viime viikolla googlailin vähän netistä eläimiä mitä olisi ainakin teoriassa mahdollista nähdä matkan varrella. Se hirvi ja karhuhan meillä on edelleen näkemättä. Tai näinhän minä Whistlerissä hiihtohissistä sellaiset möykyt (karhut), jotka painelivat horsmikossa, että puskat vain heilui. Se ei vain ole ihan sama asia. Pitäs nähä vähän niinku omasta käjestä.

Sitten tuli mieleen, että onkohan siellä käärmeitä?! Minäkö niiiiin tykkään niistä. Pikaisella tarkastelulla reitinvarrelta löytyi kahdeksantoista käärmelajiketta. Osa niistä toki harvinaisia, mutta teoriassa mahdollisia. Näitä en halua katella omasta käjestä!

Sitten positiivisimpiin asioihin. Pulukkiselta poistettiin kipsi viime keskiviikkona. Nilkka on parantunut hyvin, crocsi sopii jalkaan, eikä tarvi lähteä verkkareissa. Kepit on vielä, mutta ei aikonut ottaa niitä Kanadaan mukaan. Tokmannilta haetaan teleskooppikävelykeppi ja kentällä lykätään pyörätuolilla. Ollaanhan me taas konkkaronkka! 

Olin pitkän viikonlopun Haapajärvellä ja hiottiin vielä viimehetken kuvioita. Tokihan piti miettiä mikä voi mennä pieleen ja miten me tilanteista selvitään. Naurettiin taas jalat ristissä ja vedet silmissä. Kaikin puolin fiilis vaikutti hyvältä. Koposperän akat yllätti ja antoi jo pakatut laukut minun mukaan Pukkilaan. Epäilys nimittäin on, että viis akkaa saa auton melko täyteen kun aletaan sitä lastaamaan.

Edellinen yö oli minulla jotenkin rauhaton. Olin jopa reissussa. En kylläkään Kanadassa, vaan kohteena oli Santa Ana, Kalifornia. Ei mitään hajua mistä tuollainen kaupunki minun uniin lykkääntyi?! Piti oikein aamulla tarkastaa, että onhan sellainen kaupunki Kaliforniassa. Matkaseurakin oli vaihtunut. Entisistä seuralaisista oli mukana vain Hili. Lisäksi autossa oli Olli ja Telinkankaan Eila. Juhalan Ykäkin kohteessa vaikutti, mutta ilmeisesti asusteli siellä vakituisesti. Ens yönä aion pysyä Suomessa, ku koko päivän on väsyttänyt aivan mahottomasti.

On ollut mukava huomata, että on saatu uusia lukijoita tai ainakin kommentoijia. Siivoan aina tarvittaessa kommentteja, jos niitä tulee tuplana tai ne on "testiviestejä". Jatkakaa samaan malliin! Kyllä näitä tekstejäkin alkaa tulla kun päästään täältä irti.

Useampi ihminen on jo sanonut, että missä minun esittely viipyy. En katsonut sitä tarpeelliseksi, kun ajattelin lukijoiden minut tuntevan. Lukijakunta on kuitenkin laajentunut niin paljon, että pitänee nöyrtyä...

MINÄ (Katja) sisaruksista nuorin ja hurmaavin. Kaikkein vähiten mummu. Tämä on minun neljäs matkani Kanadaan. Ensimmäinen tehtiin 2008 reilun viikon mittaisena Toronton seudulle. Toinen (2010) olikin jo vajaan kuukauden mittainen, kun kierreltiin autolla Kalliovuorilla. Kolmas reissu oli se viime kevään naparetki suurten järvien ympäri. Minua vaivaa krooninen Kanadatauti. Vaikkakin suunnittelen koko ajan kuukauden reissua Alaskaan. Matkaseurasta tuntuu vain olevan uupelo. Irlantikin on paikka, jonne voin lähteä vaikka huomenna (tai en ehkä huomenna, mutta heti tämän reissun jälkeen). Olen matka-asioissa sellainen myöhäisherännäinen, joten joudun tekemään monta reissua, että saan muut kiinni. Tässähän se sitten nuoruus kuluu netissä surffatessa ja hintoja vertaillessa. Tuohon vertailemiseenkin näyttää kehittyvän. Kummasti oon oppinut hakukoneita huijaamaan ja tehtailemaan edullisia hintoja. Vielä jos ne maksais tästä palakan...