sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

JOILLAKIN SE VIELÄ MATKA JATKUU...

Äitinbaarissa, Koposperällä ja nyt jo suht' koht' norrrrrmaali olo. Jospa sitä nyt kykenisi kertomaan kotimatkan kuviot. Eilen siihen ei ollut mitään mahdollisuutta.

Herättiin perjantaina aamupuurolle ja vettä satoi. Mentiin kuitenkin aamiaisen jälkeen uimaan ja sade loppuikin heti. Räpiköitiin ainakin toista tuntia, ennen kuin lähdettiin sulkemaan matkalaukut. Hyvin mahtui kaikki kamat laukkuihin, eli oltais voitu shoppailla enemmänkin. Ennen lähtöä Bruce laittoi meille vielä hodarit, että jaksetaan matkustaa. Lentokentälle ajo sujui jo melkein rutiinilla. Nyt osattiin ajaa oikeaan vuokraamoonkin. Luovutettiin voorti sedälle ja lähdettiin kelaamaan terminaaliin. Voortin mittariin kertyi 4674 kilometriä.


Löysin jo autovuokraamosta ykkösmummulle kulkupelin. Tuli vaan myöhemmin mieleen, että toivottavasti sen aikaisempi käyttäjä ei ollut käymässä vessassa. Lähtöselvityksen jälkeen tuotiin myös Kaijalle pyörätuoli ja molemmille mummuille avustajat. Ite oltiin ajateltu, että Kaija ois kyllä jo voinut kävelläkin...



Me päästiin taas jonojen ohi turvatarkastukseen, lyhintä reittiä lähtöportille ja ensimmäisenä koneeseen. Koneessa odotellessa kiitoradalle rullaamista satoi ja oli synkkää...


Koneessa meitä jokaista nukutti, mutta päätettiin odottaa kahvit ensin ja sitten lupsauttaa simpulat kiinni. Ajateltiin, että kylläpä se sitten täydellä mahalla nukuttaakin makiasti... - VIRHE!


Tilattiinkin isot kinkkusämpylät ja massuteltiin ne menemään. Vuan sittenpä ei väsyttänytkään. Jokainen yritti nukkua, mutta ei vaan uni tullut. Ykkösmummulle laitoin leffan pyörimään, että aika kuluu paremmin. Minulla oli monet kuulokkeet, mutta oho, ku jäivät matkalaukun taskuun. Ajattelin, että samapa tuo kun ei se mummu kieltä ymmärrä, niin katelkoot vaan liikkuvaa kuvaa. Kerroin sille nopeasti leffan juonen ja niin se tyytyväisenä tapitti elokuvan ilman ääntä ja tekstiä. Kehui vielä Islannissa, että kyllä oli hyvä elokuva! Lupasin, että kotona näytän sen sulle uudestaan tekstien kera ja jos se on yhtä hyvä, niin laitetaan kolmannella kerralla vielä äänetkin! Kyseessä oli P.S. I love you.



Gröönlannin yli lennettäessä ihailtiin lumisia ja jäisiä maisemia pilvettömältä taivaalta. Reykjavikiin lasketellessa aurinko oli painumassa horisontin taa ja kello oli puoli kaksitoista yöllä. Islannissa mummuille sattuikin vähän rajumpi kuski. Poika lykkäsi kahta mummua rinnakkain ja jyräs vauhdilla heikompien pappojen yli. Kaijakin sanoi, että jos ois ollut samanlaista kyytiä tulomatkalla, niin ois tosissaan pelännyt nilkkansa puolesta. Vapautettiin poika heti lähtöportilla tehtävistään, että saadaan mummut terveinä koneeseen.

Tukisukkamummut
Koneen vaihto Keflavikin kentällä kesti reilun tunnin ja kun päästiin pilvien päälle aurinko alkoikin jo nousta.



Yritettiin onnettomat samaa taktiikkaa, että ensin mahat täyteen ja sitten unta palloon. Vuan eipä onnistunut taaskaan. Niskat nurin nuokuin puolelta toiselle, mutta enpä voi sanoa nukkuneeni. Helsinkiin laskeuduttiin kymmenen yli seitsemän aamulla. Pojat oli taas kärryineen odottamassa mummuja ja hujautettiin vauhdilla laukkuhihnalle. Kaikkien laukut löysivät perille ja ennen kahdeksaa kurvailtiin jo Pukkilaa kohti. Kyllä tuntui X3 Bemari kuin kurkkupurkilta meidän voortin jälkeen. Eikä tahtonut muistaa risteykseen tultaessa painaa aina kytkintäkään.

Puksulassa otettiin toinenkin auto käyttöön. Hili lähti minulle puhekaveriksi, kun loput mummut jatkoi bemarilla kohti Hapitsua. Sisar Hoon kans käytiin koukkaamassa minun postit Puksulan postipalvelulta ja lähdettiin muiden perään. Ensimmäinen ja viimeinen pysähdys pidettiin Lintulahdessa. Hörpittiin kahvit ja syötiin jätskit. Odoteltiin toisia mummuja, kun kuultiin niiden jääneen meidän jälkeen. Vasta Elämäjärven jälkeen alkoi minulla silmä luppasta. Piti skarpata ihan tosissaan, että jaksoi ajaa Äitinbaariin.

Äitinbaarissa meitä odotti ruoka, jonka Aino ja Jutta oli laittanut. Inkan sakkikin tuli meitä katsomaan, mutta minä ainakin olin niin tutkalla, että eipä siinä paljon jaksanut seurustella. Syönnin jälkeen pakeni taju ja kun illalla kahdeksan jälkeen heräilin kuulin ykkösmummunkin kyselevän onko nyt ilta vai aamu. Kohta mummu selvitti jotain juttua, -"..kun eilen illalla oli sitä porukkaa...". Minä korjasin, että eiköhän se ollut tänään iltapäivällä. Eilen illalla oltiin Islannissa. Mietin vaan, että monetkohan aamulääkkeet se on tälle päivää ottanut...


Mummun kans katottiin tangokisat ja mummu painui takaisin nukkumaan. Yhdentoista aikaan se taas nousi ylös. Vakuutteli minulle, että nyt alkaa olla pää selvä. Pikkusen tuota eppäilin, mutta katottiin siinä vielä yks leffa ja puoli kolmelta kömmittiin nukkumaan.

Aamulla tajusin, että joku kurkkas kamarin ovelta - jatkoin unta. Sitten kello herätti kymmeneltä, - jatkoin unta. Sitten äiti kutsui kahville ja totesi samaan hengenvetoon, että -"Saat sinä vielä nukkuakki...". Enpä muista onko se ikkään sanonu nuin! - Jatkoin unta. Kun lopulta vääntäysin ylös oli kello melkein puoli kaksi. Tulihan nukuttua.
Äitee oli herännyt kahdeksalta. Oli tajunnut, että joku oli kysellyt keitetäänkö sille kahvia. Se joku oli isä. Äet oli ihmetellyt, että missä kaupungissa nyt ollaan ja missä kaikki muut on?! Oli kurkannut ovelta ja nähnyt minun nukkuvan. Oli käynyt vessassa ja ollut vieläkin ihan tutkalla. Aamupalalla oli epäillyt tyttöjen olevan. Matkalaukkujakin oli lattialla katellut, mutta ei kuitenkaan ollut niitä mukaansa völjännyt. Ulos mennessään oli nähnyt isän ja kysynyt, -"Missä se meidän väki on?" Isä oli vaan tuumannut, että taitavat nukkua...
Olikai se mummun pää siitä sitten vähitellen selvinnyt, mutta saapa nähä montako lähtöä se vielä ottaa ennen ku vauhti tasaantuu. Pappa kyllä meinas, että hän ei sitten toppuuttele jos se laukkuineen lähtee. Haluaa kuulemma nähä kuinka pitkälle mummu menee. Onneks tuo mummun vauhti ei oo järin nopea, niin eikai se kovin kauas, ellei saa liftattua jonkun rattaille...

Tässäpä tämä meidän reissu nyt sitten oli. Uutta matkaa saa alkaa suunnittelemaan. Ainakin yhden blogikirjoituksen kirjoitan vielä kun saan kaikki tilit selviksi. Teen jonkinlaisen yhteenvedon kuluista ja reitistä missä kuljettiin. Tämäpä kiittää kaikkia lukijoita ja matkalla mukana olleita. Mukava oli lukea teidän kommentteja ja huomasin, että tarkkaan seurasitte, kun aina tuli Facebookissa jo kyselyä jos blogia ei ollut päivitetty. Nyt mansikkakakkukahville ja sitten ehkä taas nukkumaan...





perjantai 12. kesäkuuta 2015

MINÄ, MUMMUT JA TEUVO LOMAN :)

Lämmin päivä. Asteista ei hajuakaan, mutta eiköhän nuo hellerajat paukkuneet taas rikki. Koko päivä lilluttiin altaassa. Uitiin, sukelleltiin, kisailtiin ja kelluttiin. Meinasivat, että lapset on lapsia. Noustiin me välillä kuivalle maalle ottamaan aurinkoa.
Meijän äet istui terassilla ja sanoi: -"Hilkan naama jo punottaa, tule pois sieltä!". "Voi kauhia ku täällä on kuuma, ihan pallaa!". "Nyt pallaa Katjan olkapäät, ihan on punasena!". "Tulukaa jo pois sieltä, kohta oksennatte!". "Voi ku tämä terassikin on niin kuuma. Ihan jalakapohojat pallaa!"
Lounaalla yritin ehdottaa, että äitihän vois vaikka mennä ottamaan pienet päikkärit, kun ei tarvi lähteä mihinkään. Se kahto minua hetken hitaasti ja sanoi, -"En kai minä nyt nukkumaan lähe!".


Pulikointi jatkui ja kaikille tiedoksi, sisar H ui vieläkin lötköpötköllä takaperin. Otettiin kisakin sen kanssa. Aloitettiin puolesta altaasta. Minä eteenpäin ja Hili oletettavastikin taaksepäin. Uin ensin altaan päähän, käännyin ja jatkoin toiseen päähän. En ihan pärjännyt. Hilin jarpaat kosketti päätyä ennen minun sormia. 



Valvovat mummut jäi lounaan jälkeen varjoon, eivätkä enää kauheasti puuttuneet lasten ilonpitoon. Meillähän allasleikeissä riemua piisas. Varsinkin silloin kun yhtäkkiä huomasin, että täällähän on Teuvokin!! Rintakarvat ja kaikki! :')


Meijän "Ville Vallaton" oli kuin ilmetty Helsinki City Boy! Vai pitäiskö sanoa Mississauga City Boy?! Minä, mummut ja Teuvo Loman!


Tulihan ne vahtimummutkin välillä altaaseen. Eino Grön lauloi ja mummut polskutteli...


Kolmen aikaan taivas peittyi ohueen pilviharsoon, eikä aurinko enää porottanut. Silloin me lapset hypättiin autoon ja ajettiin Dixieen (joo, taas!). Reipas kolme tuntia kevyttä liikuntaa ostarin käytävillä ja minä lähdin tyhjin käsin pois. Hili toki löysi jotain. Muista mummuista en tiedä.

Illallisen jälkeen lähdettiin uittamaan varpaat Ontariojärvessä. Sehän oli vielä tekemättä. Komennettiin ykkösmummukin autoon ja kurautettiin rantaan. Vesi tuntui kuuman päivän jälkeen aika viileältä. Eipä siihen tehnyt mieli jäädä enempiä loromaan. Torontokin peittyi siihen ohueen usvaan, ettei siitäkään saanut kuvia...



Rannasta palatessa oli pakko ottaa selfie, että näette ettei päivä mennyt hukkaan. Ihan varmasti uitiin ja ihan varppina paistoi aurinko ja ihan varppina sain aurinkoa...


Aamulla puuron jälkeen mennään uimaan. Nautitaan lämpimästä puoli yhteentoista. Sitten syödään Brucen herrrrrkullisia hodareita ja lähetään litomaan! Lento lähtee 14:25 Toronton aikaa. Helsingissä ollaan lauantaiaamuna puoli kahdeksalta. Hurautetaan Puksulaan, haetaan minun postit Puksulan postipalvelulta (KIITOS!) ja otetaan toinenkin moottorityökone käyttöön. Minäkin ajelen näiden mummujen kans sitten samaa matkaa juhannuksen viettoon Koposperälle. Ellei mitään ihmeellistä tapahdu, niin Koppikselta kuuluu kotimatkan kiemurat!

torstai 11. kesäkuuta 2015

LOPPUU TÄMÄ!

Nyt sitä sitten ollaan taas Mississaugassa. Viimeinen kokonainen lomapäivä ja huomenna lento kotiin. Eipä paljon hampaita naurata. Kyllä kolme viikkoa on lyhyt aika.


Eilinen aamupala napsittiin putouksien yläpuolella. Kerättiin rojut hotellilta ja noudin auton parkista. Meidän auto on sen verran iso, ettei se sopinut parkkihalliin, niin veivät sen kauemmas hotellista. Lähdettiin ajelemaan Hamiltoniin päin, kun tullessa nähtiin siellä olevan ison Outletin. Yksi liittymä pitkäksi, vähän vauhtia kauempaa ja lopulta osuttiin kauppakeskuksen pihaan. Se oli pelkästään merkkiliikkeiden outlet, eikä sieltä löytynyt hyviä tarjouksia. Minä koppasin sieltä vain uudet crocksit ja sepä oli siinä. Timmyllä hörpittiin kahvit, kun ukkoskuuro tuli päälle. Vettä tuli isoilla pisaroilla ihan maahan asti. Se ei kestänyt kuitenkaan kuin kymmenisen minuuttia. Hypättiin autoon ja suunnaksi Mississauga.



Ajeltiin motaria, joten maisemia ei ihasteltu. Matkan kohokohta oli lienee Hamiltonin silta, joka oli Kaijan mielestä kaikkein pahin. - Miks? -"Noku, siinä oli vielä ne rakennustelineet paikallaan!".

Mississaugassa ajettiin vanhasta muistista Dixieen ja osuttiinkin suoraan ostarin pihaan. Sieltä löysin nyt uuden matkalaukun. Olipa vaan niin hyvät tarjoukset, että lopulta ostettiin se matkalaukkukin täyteen laukkuja kun vauhtiin päästiin. Mummut leno vielä jotain rättejäkin, mutta eikai ne isompia ilmeisesti ostaneet.

Kuuden aikaan kurvattiin Ainon ja Brucen pihaan. Syöksyttiin suoraan altaaseen! Täällä oli tooooosi kuuma päivä. Uinnin jälkeen lähdettiin Marja-Liisalle ja Jeffille jälkkärille. Istuskeltiin puutarhassa, syötiin jätskiä ja suklaakeksejä. Kerrottiin matkan tapahtumista ja Kaija esitteli ylpeänä eläinkuviaan. Kylläpä siinä oli väki suut ymmyrkäisinä, kun karhunkin kuvan räväytti esille!



Tänään on taas aurinkoinen ja kuuma päivä. Aamupuurot nassuteltiin just ja nyt painun uimaan. Hili siellä varmaan jo pulikoi. Meitä kaikkia kiinnostaa uiko se vieläkin takaperin, vai onko taito unohtunut. Käytiin tuossa mulle vielä varovasti vihjailemassa, että joitakin ostoksia olis vielä tekemättä. Katotaan sitten kuumimpaan aikaan iltapäivällä, jos ei jaksa olla ulkona... Nyt, - UI-MAAAAAAAN!!!!

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

VAIHTEEKS KANADASSA

Nyt on niin huono nettiyhteys, että kuvien lataaminenkin oli täyttä tappelua. Nyt tulee kuulumiset lyhyen kaavan mukaan. 

Valtiosta toiseen siirtyminen tapahtui kivuttomasti. Täti kyllä tivasi taas mitä teen työkseni. Minä keksin jälleen kivan ja helpon ammatin. Mummuista se ei tuntunut olevan yhtään kiinnostunut. Joen ylittävä Ambassador Bridge oli ihan kiva, mutta onhan noita jo nähty. Jopa Pulukkinen ottaa ne jo lungisti.



Ajeltiin taas pieniä teitä ja välteltiin moottoritietä. Koko Eriejärven rantavyöhyke näytti olevan hedelmällistä puutarha-aluetta. Piiiiiiitkiä peltoja, kasvihuoneita silmän kantamattomiin, viinitarhoja, omenatarhoja, maissipeltoja, mansikkamaita jne. Yhdeltä tilalta kävin ostamassa mansikoita. Maistuivat kyllä. Välillä ajettiin aina jonkin pikkukylän läpi. Haastetta aiheutti taas "uimaveden" löytyminen. Jonkin hautausmaan nurkalta lopulta päästiin rantaan ja saatiin jarpaat kasteltua siinäkin järvessä.


 
Jossain vähän ennen Londonia ajettiin motarille. Otettiin Hamiltonista vauhtia ja työnnyttiin Niagaralle. Hotellille saavuttiin vähän ennen viittä. Jätettiin auto valet-parkkiin ja mentiin ihmettelemään näkymiä huoneesta. Huone sijaitsee kerroksessa 32. Onhan tämä sviitti ihan hintansa väärti...


Sittenpä meillä olikin jo yllättäen näläkä. Tepsuteltiin vastapäiseen Applebee's ravintolaan ja tilattiin pientä iltapalaa. Eväät kitusiin ja hissillä putouksille.


Matkalla nähtiin taas murmeli, tai oikeastaan koko pesue. Näyttivät tottuneen turisteihin. Räpsittiin putouksilla pakolliset kuvat ja lähdettiin läpyttelemään takaisin. Kaijallehan tämä oli ensimmäinen kerta, mutta me muut ollaan nähty nämä jo useammasti. Onhan se veden voima kuitenkin vertaansa vailla.




Komennettiin mummu nukkumaan. Tai siis istumaan sinne huoneeseen ja ihailemaan maisemia. Me muut käytiin vielä vähän tallustelemassa ja tietenkin ostoksilla. Hilin kans kierrettiin vähän pitempään ja nautittiin kelistä, joka oli kuin linnunmaitoa.


Illan pimetessä lähdettiin vielä Päpin kans käymään ulkona. Toiveissa oli saada kuvia valaistuista putouksista. On tämä hotellikylä vaan niin hyvin rakennettu tänne mäelle, ettei mitään mahdollisuutta saada täältä kuvia. Aina on edessä puut tai rakennukset. Pesukarhu kuitenkin veteli ranskiksia hotellin nurkalla, niin saatiin Jutalle sen kaipaama kuva Meekosta.


Napsittiin kuvia hotelleista ja sitten muutamat city by night-kuvat vielä hotellin ikkunoista. Ulkona oli puoli yhdeltätoista vielä +18C lämmintä. Aika lepposet kelit.



Aamulla syödään aamupala ja lähdetään tuhlaamaan viimeiset rahat. Tässä rajan pinnassahan on useita isoja outletteja. Tarkoitus olisi vielä ajella Niagara on the Laken kautta kohti Mississaugaa. Saapa nähä, miten meillä aika riittää. Vähän kyllä epäilyttää, että jopo alkaa keulia ja päästellään motaria maaliin.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

DETROIT, MOTOR CITY

STILL ALIVE! Hengissä ollaan, mutta vätystää niin ettei jaksa haukotellakaan. Eilen pidin ansaitun vapaaillan, enkä kirjoittanut riviäkään. Nyt pitänee kertoilla muutamalla sanalla ja kuvilla eilisestä ja tästä päivästä.

Eilen siis heräiltiin Midlandissa, Bay Cityn kupeessa. Mummukin sai taas skypetellä papalle ja siellähän oli vieraitakin. Hyvä, että pitävät pappaa vähän silmällä.


Tehtiin taas edellisenä iltana sotasuunnitelmaa, että mistä päästään Huronjärven rantaan varpaita uittamaan. Huomattiin nimittäin, että jää muuten jarpaat kastelematta. Lyhyesti sanottuna ei ollut helppo rasti. Ajeltiin pitkin rantaviivaa, mutta siellä missä oli hyvä biitsi, oli yksityisten taloja ja muualla surkea ranta, tai vaihtoehtoisesti ranta oli kaukana. Nooh, löytyi se ranta lopulta, mutta ei kyllä houkutellut enempiä loromaan...


Näkyi siellä olevan muitakin kahlaajia ja viihtyivät paikassa meitä paremmin. Me nostettiin kytkintä! Ei se Madonnakaan oo pöhölö, ku on tuosta kylästä tajunnut lähteä. Jotenkin masentava paikka.


Seuraava määränpää oli Frankenmuth ja siellä oleva joulukauppa. Satuin vahingossa huomaamaan jo talvella netistä, että sellainen osuu matkanvarrelle. Pitihän se käydä kurkkaamassa. Olihan taas amerikkaa! Kolme hehtaaria joulukoristeita. Siellä oli melkein kaikkea. Hili sanoi, että eipä puuttunut kun ois saanut vielä kuvauttaa itsensä joulupukin kans. Jospa sitä pitää käyttää vielä Rovaniemellä.


Loppumatka Detroitiin pelattiinkin sitten raatobingoa, eli ajettiin moottoritietä. Koitettiin arvailla onko seuraava raato peura, pesukarhu, puupiikkisika, lintu, ahma vai joku muu. Muutamia peuroja nähtiin myös ihan elävinä pelloilla. Hotellille saapuminen tuotti hieman tuskaa tietöiden takia. Se mies siellä meidän autossa alkoi ajattamaan meitä ympyrää. Sillä ei mennyt jakeluun, että siitä ei pääse oikealle tielle. Piti ajaa sivuun, muuttaa määrityksiä ja sitten päästiin hotellille asti.

Hotellilla narauteltiin viihde päälle ja singautettiin kasinolle. Ykkösmummu jäi nukkumaan, mutta me muut mentiin. Sisar H kyllä puhalteli aika paksuja, kun alkoi housujaan silittämään. Vuan eipä siinä auttanut tuhista!


Näyttikö meillä olevan hauskaa?! Ainakin aamulla oli minun vuoro puhallella paksuja. Onneksi vannotin mummuja, että aamulla minä sitten nukun just niin pitkään ku nukuttaa. Päivällä lähdetään Detroitin Downtownille, jos lähdetään. Ei ollut heleppo päivä! Kolmelta hypättiin taksiin ja hurautettiin kaupunkiin. Ykkösmummu jäi ottamaan lepinkiä. Oli kuulemma nähnyt jo tarpeeksi ikkunasta. Yritettiin Hockeytown ravintolaan, mutta se ei ollut auki. Siirryttiin Hard Rock Cafeen. Mummut tilas lohta, minä Mojiton. Detroitissa oli varmaankin 30 astetta lämmintä, aurinko porotti, eikä sinne päässyt oikein tuulemaankaan. Minä tein kuolemaa...






Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että Detroitissa on nostettu nokka nousuun. Downtownille oli järjestetty useita levähdyspaikkoja väsyneille turisteille ja niistä pidettiin hyvää huolta. Kaupungilla ja jokaisessa pienessäkin puistossa partioi puistopoliiseja, jotka pitivät järjestystä yllä. Ja nämä ihmiset täällä, ne on niiiiiin ystävällisiä! Miehet muistavat toivottaa leideille aina hyvää päivänjatkoa ja juttelevat liikennevaloissa, avaavat ovia ja kyselevät kuulumisia hymy huulillaan. Poliisikin kerkesi liikenteenohjaamisen lomassa kertoilla elämäntarinansa. Oli muuten hyvä, etten lähtenyt autolla kaupunkiin. Siellä oli niin paljon tietöitä ja poikkeavia ajojärjestelyjä, että itku ois tullut. Liikennevalotkin oli yhdessä risteyksessä sökönä ja nämä mustat poliisit seisoi ohjaamassa liikennettä. Arvatkaapa vaan olisinko minä niitä erottanut sieltä liikenteen seasta!
Palailtiin hotellille ja meille sattuikin hauska taksikuski. Puhui kuin ruuneperi. Oli vilpittömästi onnellinen, että oltiin tultu Detroitiin jo toistamiseen. Vahvisti minun havaintoni oikeaksi ja kertoi talouden kääntyneen nousuun. Työpaikkoja on saatu lisää ja se näkyy ihmisten käytöksessä ja mielialassa. Ei voi mitään, mutta minä edelleenkin tykkään tästä kaupungista.

Kertoiltiin äitiliinille tämän päivän tapahtumat ja sitten lähdettiin ravintola-alueelle syömään. Alkoi nimittäin pikkaisen tuntumaan, että nyt vois jo yrittää syödä jotain. VIRHE! Kaksi haukkua Pulled chicken burgeria riitti mulle! Onneks meillä on kuitenkin tuo Hili! Sehän se syö nykyään mitä vain!


Äitikin vain kyseli, että -"Mistäpäin tätä tunkiota käännellään"? Hyvinhän tuo näytti maistuvan. Kun oltiin saatu tarpeeksemme, suunnattiin kasinolle. Pitihän meidän nyt äitikin viedä pelaamaan! Baarissa käytiin kuuntelemassa live-esiintyjää ja sitten vain kierreltiin kasinolla. Väkisellä piti mummu vetää sieltä ulos, ku ei ois millään malttanut lähteä.




Kävelytettiin mummu vielä ulos ylätasanteelle ihastelemaan kaupungin valoja ja meidän komeaa hotellia. Ulkona oli nousemassa ukonilma. Muutamia pisaroita tipahteli jo taivaalta ja kun päästiin huoneeseen näin ikkunasta, että ulkona satoi kaatamalla.



Nyt tämä tyttö laittaa koneen kiinni ja hiipii täkin alle. Aamulla hurautetaan sillasta yli Kanadaan. Seuraava ja viimeinen hotelliyö olisi tarkoitus maata Niagaralla. - Öitä!