KELATEN JA LENTÄEN

Ho-hoo! Täällä sitä taas ollaan Mississaugassa. Kaikki mummut tallessa. Eilen illalla en enää jaksanut kirjottaa blogia, kun kello oli Suomen aikaa kolme ja melkein vuorokausi oltiin valvottu. Vieläkin ajatus tuntuu takkuavan, mutta jospa se tästä.

Kuuden jälkeen startattiin aurinkoisesta Pukkilasta lentokentälle. Tuomelan Lea ja Juha tulivat hakemaan meidän auton Espooseen, niin tällä kertaa Jarin ei tarvinnutkaan kuskata meitä.

Lähtöselvitys meni kivuttomasti, kun sen sai tehdä tiskillä. Pyysin kahdelle mummulle pyörätuolit ja samalla esitin toiveen, että saataisiin apua myös Reykjavikissä ja Torontossa. Lisäksi sain puhuttua ensimmäiselle lennolle  Kaijan vieressä olevan paikan vapaaksi, niin saatiin enemmän tilaa. Tuolit löytyivät ja niin me huristeltiin tax freen kautta lähtöportille. Melkein heti meitä tultiinkin hakemaan koneeseen. Saatiin rauhassa asettua paikoillemme ja sitten vasta päästettiin muut koneeseen.

Lento Islantiin meni tosi nopeasti. Eipä keretty kunnolla kentästä irti kun meirän äitee jo kyseli, että - "Tilattaisko vaikka kermaliköörit?!". Jos ei tuntis sitä, niin alkais kyllä jo epäillä meleko viinaanmeneväksi. Juotiin kuitenkin vaan kahvit. Henkilökunta oli ystävällistä ja meistä pidettiin hyvä huoli. Keflavikin kentällä, koneen ulkopuolella odotti kaksi pyörätuolia avustajineen. Saatiin me "terveet" pistää ihan tosissaan jalkaa toisen eteen, että pysyttiin mummujen perässä. Suihkattiin hissillä toiseen kerrokseen ja sieltä kaupan kautta lähtöportille. Hetki kerettiin jaloitella ja katsella ympärillemme, kun meitä jo haettiin taas koneeseen.

Tämä lento oli pidempi, niin yritettiin vähän nukkua. Äiti ei nukkunut. Kohta se taas kyseli, -"Saakohan täältä jäätelöä?". Sama mieliteko oli kuulemma ollu jo aiemmallakin lennolla. Ilmeisesti aika meinasi tulla pitkäksi, kun ei ollut puhekaveria. Jonkin ajan päästä kuului, -"Onkohan niillä siideriä?!". - Ei, ei ollut siideriäkään. Hili pelasi Mahjongia, minä katsoin leffaa, Päpi ja Kaija torkkuivat. Lopulta se keksi. -"Tilataanpa salaatit, niin aika menee hupasammasti, kun vähän syyvä töskää!" Niinpä me sitten tilattiin salaatit.

Torontoon saavuttiin aikataulussa ja keli oli kesäisen aurinkoinen.

Taas meitä odotti ensiksi pyörätuolit ja sitten jo golf-auto. Mummuilla vaan tukka hulmusi, kun niitä kiidätettiin pitkin lentokentän käytäviä. Jouduttiin kuitenkin vaihtamaan kerrosta, niin me jalkavat oltiin paljon aiemmin odottamassa passintarkastukseen. 

Tarkastuksesta selvittiin tällä kertaa aivan kivuttomasti. Avustaja auttoi meidät ensiksi laukkuhihnalle ja sitten vielä terminaalin autovuokraamoon asti. Eipä kyllä voinut palvelua moittia.

Vuokraamossa tuntui olevan jotain ongelmia. Ensimmäisenä sieltä poistui yksi asiakas ovet paukkuen ulos. Toinen asiakas väitteli auton hinnasta. Puheesta kuuli, ettei autoja tuntunut oikein löytyvän. Kun lopulta, ainakin puolen tunnin kuluttua meidän vuoro tuli, virkailija paukaisi heti, ettei autoja ole! Noh, tämä oli kuitenkin vitsi. Tai, ei oikeastaan. Olin vuokrannut meille seitsemän hengen minivanin. Sellaista ei tuntunut löytyvän. Lopulta nainen kysyi, kelpaisiko meille SUV. Sanoin, että meitä on viisi ja laukkuja paljon. Hän sanoi, että tähän autoon mahtuu! Tehtiin kaupat.

Kyllä muuten hampaita naurattikin, kun auton näin. Laukut sopi heittämällä ja mummuillekin on tilaa mielin määrin.

Virittelin navigaattorin ja hurautettiin tien päälle. Liikennettä ei ollut paljon ja oikealle tiellekin osuttiin heti. Hili, joka tuumasi viime kevään reissun tiimoilta, ettei istuisi edes kyydissä, kun ajetaan isoissa kaupungeissa, istui nyt hyvin hiljaa takapenkillä. Äitikin antoi tiukkoja ohjeita ja käski pitää kädet ratissa. Ihan niinku niitä ois hirvittänyt?! Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin ja osattiin perille.

Bruce oli tehnyt hodareita, kuten tilasin ja Aino keittänyt maissia. Lailakin tuli meitä moikkaamaan. Syötiin hyvin, juotiin kunnon kahvit ja rynnättiin uimaan. Ulkona oli varjossa +18C ja auringossa pitkästi yli 20 astetta. Uima-altaan vesi oli +32. Altaasta bongailtiin haukkoja ja lentokoneita. Kuunneltiin musiikkia ja nautittiin. Uitiin itsemme ihan rusinoiksi. 

Väsy alkoi jo painamaan, mutta piti yrittää pysytellä ylhäällä. Lähdin käyttämään Kaijaa rannassa ja Hili ja Päpi lähtivät mukaan. Toronton skyline oli pysynyt ennallaan. Ontariojärvellä oli paljon lapsiperheitä keinumassa ja kahlailemassa rannalla. Otettiin kuvia, nautittiin ilta-auringosta ja sitten ajeltiin vielä hetki naapurostossa. Näytettiin vähän siskolle millaisia taloja täällä on.

Kyllähän se uni maistui, kun paikallista aikaa kahdeksan jälkeen menin nukkumaan. Aamulla puoli viideltä nousin ylös ja viimeisimmätkin meistä kuuteen mennessä. Nyt on juotu jo monet kahvit, syöty Brucen aamupuuro ja lähdetään ulos. Tämä päivä vietetään pihalla uiden ja aurinkoa ottaen. Jospa saataisiin näihin meidän jättikatkaravunvärisiin raajoihin mukavampi väri.

NYT NIITÄ TULI! - MUMMUJA!

Korsu on niin täynnä akkoja ja laukkuja, että ei tiijä mihin astuis tai istuis. Ilta oli hyvin rauhallinen, mutta ennen yhdeksää nämä sitten tuli. 46 neliöinen asunto oli äkkiä täynnä. Viisi minuttia myöhemmin tuli sisälle Kaija. Katoin hetken aikaa tyhmänä ja sitten tajusin, - "Ai, sinäkin tulit!" Ihan rehellisesti sanottuna en osannut edes kaivata, että yksi puuttui joukosta. Hyvät lähtökohdat reissuun!

Matkanteko oli sujunut hyvin. Äiti oli jo Hilin apteekissa käydessä haaveillut Halpa-Hallista siiderin hakuun, mutta olivat saaneet jarruteltua, ettei sieltä saa. Pihtiputaalla olivat kurvanneet kauppaan. Taukojakin olivat pitäneet pitkin matkaa, kun kerta lomalla ovat.

Syötiin ja sitten tehtiin laukkujen tarkastus ja pakkaus, Äitin tavarat syynättiin ekaksi. Ensimmäiseksi se löi kätensä käsilaukkuun ja hihkaisi innoissaan, - "Mulla on täällä sakset! Jos satutaan tarvihtemaan". Noh, ei tarvita. Ei ainakaan käsimatkatavaroissa.

Iltakahvien ja vedet silmissä nauramisen jälkeen kaks ensimmäistä on jo kellahtanut sänkyyn. Hili viimeistelee vielä käsityötään ja Päpi höpöttää muuten vaan. Kunhan saan tämän kirjoitettua, niin minäkin luovutan. Kello soi aamulla viideltä ja lento lähtee puoli yhdeksältä.

Seuraavaa päivitystä pukkaa Kanadasta. Ellei sitten jo alkumatkasta satu jotain kertomisen arvoista. Meillä nimittäin pitäisi olla lentokoneessa wifi, joten teoriassa sieltäkin voi päivittää. Kunhan päästään Mississaugaan, niin ollaankin sitten varmaan monta kokemusta rikkaampia. Yritän pitää tämän karjan kasassa ja osata taas kentältä Ainolle ja Brucelle. Matkan varrella on kuitenkin ennen sitä monta mutkaa. Islannissa täytynee ainakin ottaa luku.

LOPPURUTISTUS!

Kiirettä pittää! Lähtöön aikaa neljä päivää ja yksitoista tuntia. Viimeiset viikot on taas mennyt sahatessa suomea ylös ja alas. Tälle viikolle kuitenkin siunaantui vain kolme reissupäivää. Torstai-iltana tulen kotiin ja teen mitä tehtävissä on. Perjantaina tuleekin sitten jo mummut maisemiin.

Viime viikolla googlailin vähän netistä eläimiä mitä olisi ainakin teoriassa mahdollista nähdä matkan varrella. Se hirvi ja karhuhan meillä on edelleen näkemättä. Tai näinhän minä Whistlerissä hiihtohissistä sellaiset möykyt (karhut), jotka painelivat horsmikossa, että puskat vain heilui. Se ei vain ole ihan sama asia. Pitäs nähä vähän niinku omasta käjestä.

Sitten tuli mieleen, että onkohan siellä käärmeitä?! Minäkö niiiiin tykkään niistä. Pikaisella tarkastelulla reitinvarrelta löytyi kahdeksantoista käärmelajiketta. Osa niistä toki harvinaisia, mutta teoriassa mahdollisia. Näitä en halua katella omasta käjestä!

Sitten positiivisimpiin asioihin. Pulukkiselta poistettiin kipsi viime keskiviikkona. Nilkka on parantunut hyvin, crocsi sopii jalkaan, eikä tarvi lähteä verkkareissa. Kepit on vielä, mutta ei aikonut ottaa niitä Kanadaan mukaan. Tokmannilta haetaan teleskooppikävelykeppi ja kentällä lykätään pyörätuolilla. Ollaanhan me taas konkkaronkka! 

Olin pitkän viikonlopun Haapajärvellä ja hiottiin vielä viimehetken kuvioita. Tokihan piti miettiä mikä voi mennä pieleen ja miten me tilanteista selvitään. Naurettiin taas jalat ristissä ja vedet silmissä. Kaikin puolin fiilis vaikutti hyvältä. Koposperän akat yllätti ja antoi jo pakatut laukut minun mukaan Pukkilaan. Epäilys nimittäin on, että viis akkaa saa auton melko täyteen kun aletaan sitä lastaamaan.

Edellinen yö oli minulla jotenkin rauhaton. Olin jopa reissussa. En kylläkään Kanadassa, vaan kohteena oli Santa Ana, Kalifornia. Ei mitään hajua mistä tuollainen kaupunki minun uniin lykkääntyi?! Piti oikein aamulla tarkastaa, että onhan sellainen kaupunki Kaliforniassa. Matkaseurakin oli vaihtunut. Entisistä seuralaisista oli mukana vain Hili. Lisäksi autossa oli Olli ja Telinkankaan Eila. Juhalan Ykäkin kohteessa vaikutti, mutta ilmeisesti asusteli siellä vakituisesti. Ens yönä aion pysyä Suomessa, ku koko päivän on väsyttänyt aivan mahottomasti.

On ollut mukava huomata, että on saatu uusia lukijoita tai ainakin kommentoijia. Siivoan aina tarvittaessa kommentteja, jos niitä tulee tuplana tai ne on "testiviestejä". Jatkakaa samaan malliin! Kyllä näitä tekstejäkin alkaa tulla kun päästään täältä irti.

Useampi ihminen on jo sanonut, että missä minun esittely viipyy. En katsonut sitä tarpeelliseksi, kun ajattelin lukijoiden minut tuntevan. Lukijakunta on kuitenkin laajentunut niin paljon, että pitänee nöyrtyä...

MINÄ (Katja) sisaruksista nuorin ja hurmaavin. Kaikkein vähiten mummu. Tämä on minun neljäs matkani Kanadaan. Ensimmäinen tehtiin 2008 reilun viikon mittaisena Toronton seudulle. Toinen (2010) olikin jo vajaan kuukauden mittainen, kun kierreltiin autolla Kalliovuorilla. Kolmas reissu oli se viime kevään naparetki suurten järvien ympäri. Minua vaivaa krooninen Kanadatauti. Vaikkakin suunnittelen koko ajan kuukauden reissua Alaskaan. Matkaseurasta tuntuu vain olevan uupelo. Irlantikin on paikka, jonne voin lähteä vaikka huomenna (tai en ehkä huomenna, mutta heti tämän reissun jälkeen). Olen matka-asioissa sellainen myöhäisherännäinen, joten joudun tekemään monta reissua, että saan muut kiinni. Tässähän se sitten nuoruus kuluu netissä surffatessa ja hintoja vertaillessa. Tuohon vertailemiseenkin näyttää kehittyvän. Kummasti oon oppinut hakukoneita huijaamaan ja tehtailemaan edullisia hintoja. Vielä jos ne maksais tästä palakan...

SAMAT TYTÖT

Sain kevättalvella Kanadasta sähköpostia jossa kyseltiin, että onko nämä ne samat tytöt, jotka ovat tulossa meille kylään. - No, samathan nämä. Kiitoksia vaan Brucelle kuvasta.

Blogi on nyt ollut auki viikon. Sivustolle on tehty yli 500 käyntiä, eli on täällä käyty kurkkimassa. Matkajärjestelyt on hyvällä mallilla. ESTA:t hankittu, ajokortit tilattu ja muutoinkin paperit ojennuksessa. Yksi hotelliyö on vielä varaamatta, mutta jospa tuolta tienpäältä jotain löytyisi. Lähtöön aikaa 26 päivää ja valtakunnassa kaikki hyvin.

LÄHTÖ LÄHENEE!

No niin! Lähtöön aikaa 33 päivää ja blogi on nyt avattu. Kerkeättepä kirjautua lukijaksi ja harjoitella kommentointia, ettei jää kommentoimatta. Viime vuoden teknisistä ongelmista oppineena kerron jo nyt, että jos kommentointi ei onnistu, niin kannattaa yrittää jollakin toisella selaimella. Esim. Internet Explorer toimi, kun Chromella ei saanut viestejä lähetettyä. Yritystä peliin!

Kirjoitan blogia taas omalla murteella. Jos se ärsyttää, niin se on sitten voi-voi. Pyrin kirjoittamaan joka ilta päivän kuulumiset, niin pysytte matkassa mukana. Olen rakennellut tämän sivuston samalla kaavalla, kuin edellisenkin blogin (Lännellä, Kalumeetin valtiossa...). Helpottaa ainakin vanhojen (tai pitäisikö sanoa, aikaisempien) lukijoiden liikkumista sivulla, kun asiat löytyvät tutuista paikoista. Oikealla olevaa ylimmäistä kuvaa klikkaamalla löytyy taas matkareitti kartalla. Sen alta arkisto, matkasuunnitelma, linkkejä meidän hotelleihin, maailmankello jne.


SITTEN MUUTAMA SANA MATKASEURALAISISTA JA ITSE MATKASTA...

HILI (Hilkka), vanhin sisko. Joulukuun alussa heitin Hilille, että sinunkin pitäisi nähdä se Calumet. Lähetään taas käymään, kun on vähemmän lunta. Kerroin, kuinka paljon siellä ois näkemistä vielä uudellekin reissulle. Hilin lievästi tiedonhaluisen luonteen tuntien maalailin mielenkiintoisia mielikuvia. Sepä ei tyrmännytkään heti suorilta, niin iskin täysillä päälle. Sanoin, että Päpihän lähtee varmasti ja hilataan äitikin vielä mukaan ja käydään näyttämässä sille Thunder Bay. Tein pikaisia laskelmia matkan hinnasta ja sain aika hyvin vakuuteltua. Painoin asiat nopeasti läpi, ettei matkaseuralaiset oikein tieten kerennyt tajuta mikä niihin iski.
Hilihän oli mukana ensimmäisellä Kanadan matkalla 2008, kun käytiin Torontossa, eli ei kuitenkaan ihan ekakertalainen. Hili on viiden lapsen äiti ja viiden kakaran mummu.

PÄPI (Päivi), toiseksi vanhin sisko. Päpihän on jo vanha Kalumeetinkävijä. Oli mukana viime kevään matkalla, kun kierrettiin suuret järvet 52 asteen lämpötilavaihteluissa. Tiesin kysymättäkin, että Päpi lähtee reissuun. Isompi haaste ois päästä lähtemään ilman sitä. Asiat etenikin niin nopeasti, että minä varailin lentoja ja hotelleja ja Päpi rahoitti. Muille matkaseuralaisille paukahti vain tilannetiedotuksia siitä, mitä kukanenkin on Päpille velkaa. Nyt kuitenkin ollaan jo suunnilleen sujut. Päpi on hoitanut Hapitsun päässä äitin matka-asioita. Hommanneet passit, matkavakuutukset ja -valuutat. Lupasi jopa hoidella minunkin rahan vaihdot, ettei taas jää ihan viimetinkaan.
Päpi on kahden tytön äiti ja kuuden tirppanan mummu.

ÄITI (Taimi). Puhuttiin viime keväänä Thunder Bayssa, että kyllä äitinki pitäs tämä nähdä. Äidin isä on poikamiehenä ollessaan ollut yhdeksän vuotta Port Arthurissa. Eihän se kylä sinänsä kummonen ole, mutta se matka sinne. Ei sitä tajua, kuinka kauas ne on lähteneet silloin aikoinaan, ennen kuin matkustaa sinne ite.
Äiti ja isä kävi 1999 Torontossa, joten mualimanmatkaaja on tämäkin mummu. Eikä sillä ollut enää minkäänlaisia haluja lähteä reissuun. Mullapa olikin ässä hihassa ja vihjaisin äitille, että annetaan Kapun (Kaija) sulatella meidän reissuun lähtöä pari päivää ja pyydetään sitten sekin mukaan. Tästähän äiti innostui. Äiti ja tytöt! Kaikki samalla reissulla. - Erä- ja ottelupallo! Oma kunto sitä huolettaa, vaikka minä sanoin, että jos pystyy Lemmen viemää katsomaan kiikkutuolissa, niin voi myös istua autossa. Välillä vaikuttaa, niinku sitä oltais teuraalle viemässä, mutta tykkää se sitten, ku ollaan reissussa. Näin minä ainakin uskon! Tämän mummun numerot on 5, 12 ja 16.

KAPU (Kaija) sisko no.3. Tämäpä se ei oo ennen käynytkään Kanadassa. (Ja minun kavereille tiedoksi, niin tämä on se ensimmäinen Kapu ja Kapusta puhuttaessa ei tarkoiteta tällä kertaa minua). Näinhän siinä kävi, kuin käsikirjoituksessa luki. Kaijalle vinkattiin vapaasta paikasta autossa ja annettiin positiiviset hinta-arviot kustannuksista. Eipä tarvinnut kuin odottaa hetki ja sitten kysäistä, että joko tilataan lentoliput. Paketti oli valmis! Ja nyt ku tuli puheeksi tuo paketti, niin todettakoon, että sillä on sellainenkin! Pidin astetta ärreemmät synttärikinkerit ja tältä sitten murtui nilkka molemmilta puolin. Jos kaikki menee putkeen, niin tuo komian punainen kipsi poistetaan 13.5.
Tällä mummulla on kolme kakaraa, joilla on jo jälkikasvua yhteensä viisi.





Kuten jo esittelyssä mainitsin, niin nyt on tarkoitus kiertää kaksi järveä. Ensimmäiset päivät taas Ainon ja Brucen ilona Mississaugassa ja sitten tien päälle. Suurten järvien pohjoispuolta ajellaan saman kaavan mukaan Duluthiin asti ja siitä suunnaksi Keweenaw Peninsula. Sieltä laskeudutaan Michigan- ja Huronjärven välistä Detroitiin. Detroitista pyyhkäistään Kanadan puolelle ja viimeinen yö ollaan Niagaralla, ihan putousten yläpuolella. Kaijaa jo yllytin, että käydään nyt ainakin jarpaita kastelemassa jokaisessa järvessä, kun viimeksi siihen oli hieman huonommat mahdollisuudet. Asiaa tietenkin edistäisi se, että kipsi on poistettu. Kilometrejä kertynee nelisen tuhatta ja aikaa kuluu kolmisen viikkoa. Nyt taas kaikki sormet ja jarpaat ristiin, että porukka pysyy terveenä ja päästään reissuun!