perjantai 5. kesäkuuta 2015

@ COPPERTOWN USA (Lännellä, Kalumeetin valtiossa)

Vasten auringon siltaa... - eiku, Hancockin siltaa! Herättelin mummut het aamusta ajamalla melekeen Hancockin sillalle. Sinne vei kolome komian leviää kaistaa, mutta kahella niistä oli vastaantulijat ja se kolmaskin oli tarkoitettu sille palailevalle liikenteelle. Enpä kyllä arponu yhtään, ku pyöräytin nurtsin kautta nokan tulosuuntaan! On se hyvä, että autossa on maavaraa, niin ei pienet kanttaukset haittaa! Tein pakolliset kunniakierrokset ja sitten uus yritys. Ehkä sain jonkinlaisen shokkireaktion aikaiseksi, kun Kaijakin kysyi aikojen päästä, että -"Milloin me siitä sillasta ajetaan?"

Tässä vaiheessa vielä oma kaista ja silta edessä...

Täräytettiin Calumetiin ja ajeltiin historiallisia katuja ristiin rastiin. Ihasteltiin (kauhisteltiin), ihasteltiin (kauhisteltiin) taloja. Käytiin Italialaisten "haalin" muistomerkillä ja mentiin vaihteeks matkamuistomyymälään. Siellä oli se tuttu "Italiaano poikka" niin kuin viimeksikin. Sieltä kuitenkin suunnattiin hyvin pian museoon. Olipa kuulkaa hyvin rakennettu näyttely siinä museossa. Uskomattoman oivaltavia yksityiskohtia ja ennen kaikkea se oli ilmainen. Paikallisessa kahvilassakin hörpättiin kahvit ja tietenkin siellä oli niitä "suomalaisia". Niitä, jotka ei puhu yhtään suomea.



Lähdettiin ajamaan tietä 203, hieman kiertäin takaisin Hancockiin. Eipä aikaakaan kun...


Laskettiin Hili irti hautuumaanportilla ja annettiin sen juosta vapaana. Ajeltiin ryömintävaihteella perässä ja välillä edellä. Jossain vaiheessa Kaija kysyi, että -"Jokohan siltä ois enimmät höyryt ulkona? Jokohan sen vois kuhtua autoon?". Annettiin sen kulkea vapaana vielä hetki ja sitten komennettiin kyytiin. Yhden hyvän löydön se kuitenkin teki...


Hancockiin tultaessa nähtiin sitten se Finlandia University, Suomi Yliopisto. Napsittiin muutamia valokuvia ja minä pistäysin vielä kampuksen kaupassakin.



Minä ostin - ihan vaan kannatuksen vuoksi - yhden cd:n sieltä kampuksen kaupasta. Pitänee lähettää Sampolle terveisiä, että nyt ne on myyneet yhden teidän levyn... ;)


Noooh, tässä vaiheessahan meille oli jo kehittynyt valtava nälkä! Hurruuttelin voortilla ihan oikeaa kaistaa keskustan ulkopuolelle ja siellä Rock House ravintolaan. Mummut halus pizzaa ja tilattiin pizzaa!


Nuo söi vielä iltapalaksikin pizzaa ja aamulla meillä on pizzaa ja matkaevääksi jää vielä pizzaa ja sitten jos ei löydetä sopivaa lounaspaikkaa, niin onhan meillä pizzaa...

Iltamassa vielä vähän shoppailtiin. Minäkin löysin muutamat caprit joissa on komia pyrstö! - Bling, Bling! Lisäksi täydennettiin juomavarastoja, ku mummulle (no:1) piti tuoda uus matkapullo. Muutkin mummut osti kaikkea viskistä sidukkaan. Minä ostin hinta-laatu-punkkua 1,5l/7,99$. Onpa tässä nyt suut napsanu saunan päälle.


Huomenna lähdetään venymään etelään. Seuraava yö olisi tarkoitus nukkua Mackinac sillan kupeessa. Pitkähkö siivu luvissa. Toivotaan paljon eläimiä, mutta ei konepellille. Pysykää rattailla...

9 kommenttia:

  1. pitsoo, pitsoo vuan teellekkii! pitkä siivu = puel tankoo! vai mitenkä se oli. pitsalla, punkulla pötkii pitkälle, pistää päpinkin pörisemään, pitäkee piät poes poekkeen potrana! eli tsemppiä uuteen päivään!

    VastaaPoista
  2. Hyvin pitkälti tässä matkan aikana on selvinny mikkä on parin mummun mielihalut ;)
    Määkin taijan tehä tänään pizzaa..ja vois valkkarinki laittaa kylmään..nam nam ;)
    Koittakaahan pysyä sallitulla kaistalla ja (pesu)karhun kuvaa odotellessa..

    VastaaPoista
  3. minäkin siirryin viimein nykyaikaan ja sain hommattua älypuhelimen ja tämmöinen tili oli pakko hommata, joten kommentoiminenkin onnistuu nyt paremmin, jee :D
    Meillä lomalaisten aika ei meinaa kulua millään, Ella sanoi jo maanantaina että on ihan tylsää, vaikka olihan se jo ensimmäinen arkipäivä todistusten saamisen jälkeen ;) Itse pitää vielä pari viikkoa olla töissä, mutta juhannukselta sitten pääsisi lomille.
    Mutta teillä ei näytä olevan tylsää, ihan kateellisena seuraan täältä teidän menoa ja meininkiä

    VastaaPoista
  4. Heippa! Tämä on testi.

    VastaaPoista
  5. Heippa, kyllä tämä täytyy joka päivä katsoa, mitä teille kuuluu. Vauhtia ja tilanteita riittää. Luulen ettei hiljaista hetkeä autossa tai muuallakaan ole ja kaikesta päätellen naurua piisaa. Kiva että olette terveitä ja kunnossa. Paljon olette ehtineet nähdä ja kokea ja vielä on matkaa jäjljellä. Pitäkää hauskaa loppumatkankin ajan. Terkkkuja teille kaikille. Liisa

    VastaaPoista
  6. Hyvinhän siellä teillä on vain mennyt. Me käytiin molemmat H -Terveykeskuksessa ja tultiin mökille ruettiin P-ajoon pottumaalle kottikärryllä Markun tunkijosta. Huomenna tungetaan pottu maahan jos ilma sallii.
    ter. Reke

    VastaaPoista
  7. Tuohan kannattaa ihan poikain kuvienkin takia ostaa saatikka musiikin! Oikiastaan teille ois pitäny laittaa kontti täyteen levyjä, kun teille on nuo puhujan lahjatkin suotu ja jatkuvasti tapaatte potentiaalisia ostajia. No seuraavalle reissulle sitte! T. Vuokko

    VastaaPoista
  8. On siellä Lännellä ihimeitä!

    VastaaPoista