perjantai 12. kesäkuuta 2015

MINÄ, MUMMUT JA TEUVO LOMAN :)

Lämmin päivä. Asteista ei hajuakaan, mutta eiköhän nuo hellerajat paukkuneet taas rikki. Koko päivä lilluttiin altaassa. Uitiin, sukelleltiin, kisailtiin ja kelluttiin. Meinasivat, että lapset on lapsia. Noustiin me välillä kuivalle maalle ottamaan aurinkoa.
Meijän äet istui terassilla ja sanoi: -"Hilkan naama jo punottaa, tule pois sieltä!". "Voi kauhia ku täällä on kuuma, ihan pallaa!". "Nyt pallaa Katjan olkapäät, ihan on punasena!". "Tulukaa jo pois sieltä, kohta oksennatte!". "Voi ku tämä terassikin on niin kuuma. Ihan jalakapohojat pallaa!"
Lounaalla yritin ehdottaa, että äitihän vois vaikka mennä ottamaan pienet päikkärit, kun ei tarvi lähteä mihinkään. Se kahto minua hetken hitaasti ja sanoi, -"En kai minä nyt nukkumaan lähe!".


Pulikointi jatkui ja kaikille tiedoksi, sisar H ui vieläkin lötköpötköllä takaperin. Otettiin kisakin sen kanssa. Aloitettiin puolesta altaasta. Minä eteenpäin ja Hili oletettavastikin taaksepäin. Uin ensin altaan päähän, käännyin ja jatkoin toiseen päähän. En ihan pärjännyt. Hilin jarpaat kosketti päätyä ennen minun sormia. 



Valvovat mummut jäi lounaan jälkeen varjoon, eivätkä enää kauheasti puuttuneet lasten ilonpitoon. Meillähän allasleikeissä riemua piisas. Varsinkin silloin kun yhtäkkiä huomasin, että täällähän on Teuvokin!! Rintakarvat ja kaikki! :')


Meijän "Ville Vallaton" oli kuin ilmetty Helsinki City Boy! Vai pitäiskö sanoa Mississauga City Boy?! Minä, mummut ja Teuvo Loman!


Tulihan ne vahtimummutkin välillä altaaseen. Eino Grön lauloi ja mummut polskutteli...


Kolmen aikaan taivas peittyi ohueen pilviharsoon, eikä aurinko enää porottanut. Silloin me lapset hypättiin autoon ja ajettiin Dixieen (joo, taas!). Reipas kolme tuntia kevyttä liikuntaa ostarin käytävillä ja minä lähdin tyhjin käsin pois. Hili toki löysi jotain. Muista mummuista en tiedä.

Illallisen jälkeen lähdettiin uittamaan varpaat Ontariojärvessä. Sehän oli vielä tekemättä. Komennettiin ykkösmummukin autoon ja kurautettiin rantaan. Vesi tuntui kuuman päivän jälkeen aika viileältä. Eipä siihen tehnyt mieli jäädä enempiä loromaan. Torontokin peittyi siihen ohueen usvaan, ettei siitäkään saanut kuvia...



Rannasta palatessa oli pakko ottaa selfie, että näette ettei päivä mennyt hukkaan. Ihan varmasti uitiin ja ihan varppina paistoi aurinko ja ihan varppina sain aurinkoa...


Aamulla puuron jälkeen mennään uimaan. Nautitaan lämpimästä puoli yhteentoista. Sitten syödään Brucen herrrrrkullisia hodareita ja lähetään litomaan! Lento lähtee 14:25 Toronton aikaa. Helsingissä ollaan lauantaiaamuna puoli kahdeksalta. Hurautetaan Puksulaan, haetaan minun postit Puksulan postipalvelulta (KIITOS!) ja otetaan toinenkin moottorityökone käyttöön. Minäkin ajelen näiden mummujen kans sitten samaa matkaa juhannuksen viettoon Koposperälle. Ellei mitään ihmeellistä tapahdu, niin Koppikselta kuuluu kotimatkan kiemurat!

6 kommenttia:

  1. Oli pakko nyt jo lukea 😀.. Voi tuo sun hipiä, ookkohan saanu aurinkoa😉.
    Loisto juttu Teuskin tapaaminen ja vielä uima-altaalla, seiskaan rahanarvoista juttua😉

    VastaaPoista
  2. Voi teuvo :'D tätä kuvaa voimme kenties käyttää jossakin myöhemmässäkin tilanteessa ;)
    Pitää nyt sitte seurailla lentoa ku viimeks se hitsin myrsky häirihti!
    On se ihanaa kun tuo mummu pitää lapsistaan huolta, samallalailla "motkottaa"kun meillekki ♥
    Täällä isompi iita lykkäänty illalla meijän sänkyyn keskelle kun tulee kuulemma isiä niin ikävä, yllätys yllätys unta on kiskottu pätkittäin (minä siis) kun toinen kursaa ku hinaaja ja keskellä nukkujan käet ja jalat on millon alla ja päällä.. sänky tyhjeni vähän ennen viittä ku janna luovutti ja hiissantu omaan sänkyyn ja jukka lähti hurvittelemaan.
    Nytpä tässä luen, surffaan netissä ja suunnittelen jotain kivaa askarta tyttöjen viikonlopuks ;)
    Pikku iitan sieppasin kainaloon ku alko ähistä, mutta nythän tuoki jatko unia..
    Koittakaahan jaksaa valvoa loppumatka ja pysykää taivaalla riittävän kauan! Niin ja ne tarralaput selkään ettei kukaan mee hukkaan ;)

    VastaaPoista
  3. Melekonen punanahka! :D Täälä +16, taivas pilivesä ja muutenki vähä synkkää.. Tervetuloa kottiin! ^_^

    VastaaPoista
  4. Magee kyllä toi uima-allas ja se että kelit on ollu kohillaan sen käyttöä ajatellen
    Niin se on lapset on lapsia... Teidän perspektiivistä katottuna polskitaan, sukellellaan ja kilpaillaan. Taimin perspektiivistä, aina niitä lapsia saa uintireissuilla vartioija ja komentaa... :D
    Onneks kuitenki itekki maltto pulahtaa.
    Toi Kaija on kyllä yks yhteen Teuvon ulkonäön kans ja voi jösses sun naamaa. Voi jossain vaiheessa pikkusen kiristää...
    Niin se loppuu "pitkäkin" loma, ihana että kaikki on menny kaikinpuolin hyvin. Pieniä kommelluksia lukuunottamatta, mutta niitähän mahtuu joka reissuun ja oikeestaan pitää aina vähän mahtuakki.
    Kiitos blogin päivittäjälle ja mukava on ollu matkustaa teijän mukana koko reissu. Ei oo tarvinnu ku pikkusen mielikuvitusta niin tunne on ollu, että istuis itekki voortin takapenkillä...

    Turvallista kotimatkaa, ja on täällä jo varmaan moooonta ihmistä joilla on teitä ikävä <3
    Viimmesiä terkkuja lähettelee Mammu

    VastaaPoista
  5. Kiitos tosi mukavista jutuista Katjalle. Valitettavasti teidän reissu loppuu ja sen myötä tämä päivittäinen tarkistaminen, mitä olette touhunneet ja missä olette. Kaikki kiva loppuu vaan aikanaan. Mutta kaikesta huolimatta: Tervetuloa kotimaahan. Liisa

    VastaaPoista
  6. Onpa ollut mukava seurata teidän reissua! Tervetuloa Suomeen ja hyvää juhannuksen alusviikkoa! T. Vuokko

    VastaaPoista