Näin tuumas meijän maalimanmatkaaja välipenkiltä, kun oli ajettu Torontosta sata kilometriä pohjoiseen. Hieman oli kuultavissa äänessä ironiaa. Ainakin siinä lausahduksen lopun makiassa naurussa.
Tien päälle lähdettiin vähän ennen kahdeksaa. Alkumatka ajettiin tietenkin aamuruuhkassa, mutta eipä se meitä haitannut. Tai ehkä Hiliä vähän, kun se oli taas takapenkillä hiljaa ja huomaamaton.
Ensimmäinen tauko pidettiin vasta Port Severnissä ja Tim Hortonsilla tietenkin. Siellä nurkilla nähtiin myös ensimmäiset minulle niiiiiin mieluiset kyltit...
Oon aina pyytämättäkin noudattanut tuota kylttiä. Aina kun vain on suinkin mahdollista, isken käärmeen kohdalla jarrut pohjaan. Tänään ei niitä onneksi nähty, vaikka Hilin kans silmä tarkkana tietä seurattiin. Jotain paljon mieluisempaa me kuitenkin kerettiin huomata, nimittäin kilpikonna! Siinä se vaan ylitti tietä kaikessa rauhassa, että jouduin hieman koukkaamaan. Vielä myöhemmin näin toisen auton alle jääneen kilpparin.
Sudburyyn saavuttiin ennen kahta ja kirjauduttiin hotelliin. Skypeteltiin kotiin ja saatiin isäänkin yhteys. Istutin äitin läppärin eteen ja kohta tajusin, että nämä vaan tollottaa toisiaan. Kumpikaan ei osannut sanoa mitään. Lopulta äiti avas pelin. - "Joko se rattori on kunnossa?". Johan alkoi puhetta riittämään.
Kohta taas lastauduttiin voortiin ja suunnattiin - DA-DAA! Ostoskeskukseen! Sen verran hyviä hankintoja tehtiin, että Hilinkin joulukortit on melekeen postitusta vaille valamiit!
Sitten ajeltiin vähän päämäärättömästi ja etsittiin mieluista ruokapaikkaa. Lopulta ajauduttiin Montana's nimiseen ravintolaan. Se oli sisustettu cowboy-tyyliin ja eväät olivat hyvin amerikkalaiset. Ei sinänsä mitenkään erikoiset pöperöt, mutta tulipahan syötyä. Mukava yksityiskohta ravintolassa oli kertakäyttöiset pöytäliinat, jotka olivat sellaista ennenvanhaan käytettyä myymälän ruskeaa käärepaperia. Purkillinen väriliituja sai meidätkin piirtelemään pöytään.
Ruokailun jälkeen ajettiin Sudburyn keskustassa ja sitä ympäröivillä kukkuloilla. Nähtiin useampi kirkkokin ja lopulta yksi hautausmaakin. Tokihan sinne piti mennä hengaamaan, ku mummut on rattailla. Hyvin pian tehtiin kuitenkin johtopäätös, että mahtoi olla katolinen hautausmaa. Ainakin niin paljon siellä oli kivissä italialaisia, puolalaisia ja irlantilaisia sukunimiä. Parasta siellä oli komeasti kukkivat kirsikkapuut...
Loppuilta onkin mennyt ihan kus' housussa nauraessa. Ei sitä aina paljon tarvitse, kun taas lähtee. Äiti totesi vielä vähän ennen nukkumistaan, että kyllä hän sanoo ihmisille, "Muuttakaa kaikki arvotavaranne rahaksi ja lähtekää lentämään!". - Ja taas tuli päälle makia nauru!
Tässä vaiheessa pitää oikein KIITTÄÄ Teitä kaikkia jotka olette seuranneet matkamme alkuvaiheita ja matkustaneet siellä takimmaisella penkkirivillä. Jokainen kommentti on meistä niin mukava lukea. Pysykäähän rattailla mukana. Aamulla taas mennään! ♥
