No, terve! Täällä sitä ollaan Michigan- ja Huronjärven välissä. Huronin rantavedet liplattaa tuossa hotellin parvekkeen edustalla. Ei pöllömpi yöpaikka nukkua tapahtumarikkaan päivän päätteeksi.
Houghtonissa tankattiin voortin tankki täyteen ja suunnattiin Keweenaw Bayn rantaa etelään. Näytin Kaijalle edellisenä iltana Google Mapsista, että jos ajettais tuosta vähän ylempää pienempiä teitä Marquetteen, niin olisi ehkä enemmän nähtävää. Näin päätettiin tehdä ja niinpä käänsinkin L'Ansessa suuntaa kaakkoon. Navi yritti vain huutaa meitä palaamaan pääväylälle, mutta ei annettu periksi. Ajeltiin kohti Skaneeta. Jossain vaiheessa tuli vastaan t-risteys ja oikea haara muuttui hiekkatieksi. Siinä vaiheessa muutin määrityksiä, että ajetaan lyhintä reittiä, kun se puhuva mies käski koko ajan kääntymään takaisin. Äitikin jo kommentoi takapenkiltä, että -"Tuon se kyllä osaa sanua! On opetellu ulukua. Ei se ikkään sano, että oot oikealla tiellä". Hiekkatie oli mukava! Metsä oli niin vihreä ja valoisa, mutta silti kasvanut ihan tien päällekin. Kilpaa kehuttiin, että tämä se on jotain! Tie kapeni ja välillä oli rämettä ja majavalampia.
Ajettiin vain sitkeästi eteenpäin, kun oli sitä ajanut muutkin. Tiessä alkoi olla aina välillä pehmeitä kohtia, mutta tunteella työnnettiin vaan menemään. Jossain vaiheessa alkoi hiipiä jonkinlainen epäusko. Yhtäkkiä huomasin, että -"Tuossa roikkui kengät puun oksalla!", johon Pulukkinen kommentoi, että -"Huomasitko kahtua siitä ylöspäin"?!
Yllättäen mutkan takaa tuli vastaan kuorma-auto. Sepä oli siinä ja siinä, että sovittiin syrjäämään. Jonkin ajan päästä tuli vielä pari sora-autoa lisää. Olihan niiden kuskien ilmeet vähän epäuskoisia. Sitten navi käski meidän kääntyä vasemmalle haaralle, vaikka "parempi" tie jatkui oikealle. Ajettiin tietä jonkin matkaa, kunnes tuli huonon näköinen rumpu vastaan (tai kai siinä oli rumpu?!). Silloin alkoi takapenkiltä kuulua aika painokkaasti kehoituksia takaisin palaamisesta. Kääntelin voortin keulan tulosuuntaan ja laskettelin takaisin L'Anseen, miehen huutaessa koko matkan poikkeavia ajo-ohjeita. Hotellilla katottiin kartasta missä sitä tuli käytyä. Reitti pystyttiin paikantamaan, mutta se edellisiltana katsottu "hyvä reitti", sitä ei löytynyt mistään!
 |
| 86 km:n mehtäajelu ja tavoiteltu määränpää nuolella merkittynä. |
Tuolla meidän vaihtoehtoisella reitillä ei nähty kuin yksi valkohäntäpeura. Onneksi heti Houghtonista lähdön jälkeen Päpi huomasi tämän järven rannassa istuneen komistuksen. Muutaman kuvankin sain onnistuneesti täräytettyä.
Kun onnistui tuo oikominen noin hyvin, niin päätettiin jatkaa samalla linjalla. Välteltiin isoja teitä ja arvottiin kulkureittejä. Onhan meillä toki paperikarttakin, mutta mittakaava on vähän turhan iso. Jossain 94 tietä itään kuljettaessa törmättiin taas varsinaiseen suomalaiskeskittymään. Voisin väittää, että neljä kylttiä viidestä oli suomalaisia nimiä. Sattuneesta syystä oli pakko kuvata tämä yksi...
Matkakeli oli mitä kaunein. Aurinko paistoi, mutta tuuleskeli aika kylmästi. Elikkäs, just sopiva keli istua autossa. Hiawathan kansallispuistossa puut loistivat alkukesän väreissä, kun meillä ruska-aikaan. En vain tajunnut ottaa silloin kuvia.
Kaija varasi etupenkiltä parhaan tähystäjänpaikan, jos sattuisi niitä karhuja näkymään. Jossain vaiheessa tajusin, että nyt on tainnut rouvalta keskittyminen herpaantua, kun pallopelit pyöri iPadilla.
Manistiqueen saavuttaessa suunnattiin ensimmäiseksi Michiganjärven rantaan. Vesi tuntui ihan kohtuullisen lämpimältä, mutta tyydyttiin vain kahlailemaan. Rannat oli täynnä pieniä simpukankuoria ja tietenkin kissanpissahiekkaa.
Hieman ennen St Ignacea koukattiin yhdestä tienvarsimyymälästä savustettu lohifile. Pysähdyttiin näköalapaikalle ja napsittiin se naamariin. Samalla otin muutamia kuvia Mackinac Bridgestä. Isoltahan tuo näyttää, kun vertaa noihin sillalla kulkeviin lava-autoihin. Silta ylittää salmen ja on kahdeksan kilometriä pitkä. Huomenna me hurautetaan tuosta sillasta yli ja jatketaan matkaa kohti Bay Cityä. Kaija se oottaa sitä varmaan hartaasti, kun se niin tykkää noista korkeista paikoista.
Kateltiinkin tuossa jo valmiiksi, että mitä reittiä huomenna ajettaisiin, että ei tarvitsisi mennä moottoritielle. Tultiin siihen lopputulokseen, että antaa sen puhuvan miehen siellä autossa päättää, kun tänäänkin meni niiiiiin hyvin. "Arpa kohtalon on aina arvaamaton, kaikki huomenna voi olla toisin. Polku eessäni aina on tuntematon, sinne vie minne määrätty lie..."
